Kotiin lähdön aika

Viimeisenä aamuna Bulgariassa meidät herätti ensimmäisen kerran matkan aikana auringonsäteet! Heti herättyämme alkoi viimeisten tavaroiden tunkeminen laukkuihin ja sen jälkeen jännitimme mitä matkavaa'an lukemat näyttäisi. Kaikkien helpotukseksi pysyimme hyvin määriteltyjen kilorajojen sisällä ja laukutkin mahtuivat himoshoppailusta huolimatta kaikilla kiinni.

Kerrankin olimme alakerran aulassa kaikki valmiina hyvissä ajoin, eikä kenenkään tarvinnut viime tipassa juosta yläkertaan hakemaan unohtuneita tavaroita (niin kuin useana muuna aamuna oli käynyt). Onneksi myöskään bulgarialainen lasten voimistelujoukkue ei ollut vielä herännyt tukkimaan hissejä ja matka myös 14. kerroksesta sujui suhteellisen nopeasti. Alhaalla meitä odotti kaksi bussia Tipun ja Tytin kera. Tulomatkasta järjestäjät olivat näin ollen oppineet ettei 15 matkustajan bussiin mahdu 15 ihmisen lisäksi 30 laukkua... :D

Autojen lastauksen jälkeen matkamme lentokentälle pystyi alkamaan. Matkaan oli varattu tunti aikaa, koska yleensä 15 minuutin matkaan menikin useampi vartti. Tänään kuitenkin kuskimme (joka ei oikein osannut vaihtaa vaihteita) laittoi uuden vaihteen silmään ja matka taittui todella vain 15 minuutissa! Lentokentälle saavuttuamme saimme vain hetkisen nauttia Sofian lämmöstä ennen kuin chek-in jono kutsui. Suomalaiseen tapaan jonotimme chek-in:n avautumista nauttien samalla aamupalapussista. Aamupalaksi oli samat herkut kuin aiemminkin, mutta voin/marmeladin levittäminen oli hieman hankalaa sillä aterimet olivat jääneet pois matkasta.

Rauhallisesti odotellessamme meitä odotti järkytys kun ulkomaalaiset mammat kiilasivat häikäilemättömästi eteemme chek-in jonossa. Annoimme asian olla sillä mammoilla oli selvästi kova kiire jonottamaan seuraavaan pisteeseen. Kun olimme saaneet laukut chekattua lentokoneeseen oli aika jättää hyvästit oppaillemme. Tämän jälkeen suuntasimme turvatarkastukseen. Sofiassa olikin hieman erilaiset järjestelmät ennen portille pääsyä ja passintarkastuksessa virkailija ei edes vilkaissut meihin päin. Myös turvatarkastuksessa Merja, Ville, Rasmus ja Vilma tarkastettiin huumeiden varalta, mutta myös nämä meidän epäilyttävimmätkin ryhmän jäsenet läpäisivät testin puhtaasti.

Portille löydettyämme meille jäi vielä hetki aikaa ennen koneeseen nousua ja osa käytti aikansa hyväksi tuhlaillen viimeisiä levojaan. Merjakin sai viimein paljon toivomaansa etana-rasvaa, joka kuulemma siloittaa rypyt vaikka haiseekin kuin Tatianan henkäys. Koneeseen noustessa muutamalla meistä meinasi mennä tunteisiin, kun b-luokan kansalaiset (koneeseen nousun b-ryhmä) meinasi ohittaa meidät a-luokan kansalaiset. Onneksi kuitenkin jokainen löysi arvoisensa paikkansa ja säästyttiin suuremmilta konflikteilta.

Jouduimme odottamaan melkein puoli tuntia lentoon nousua Istanbulin lentokentän ruuhkan takia. Kone kuitenkin otti menetetyn ajan kiinni emmekä kerenneet muuta tehdä kuin syödä päivän toisen (ensimmäisen kunnollisen) aamupalan lennon aikana. Lentohenkilökunnalle meinasi tulla hirveä kiire kun tarjottimet täytyi saada pöydiltä korjattua ennen kuin kosketimme maan pintaa. Tarjottimien pöydille jääminen olisi voinut olla kohtalokasta sillä laskeutuminen ei ollutkaan aivan niin sulava kuin aikaisemmilla kerroilla: melkein pomppasimme takaisin taivaalle kun pyörät ensimmäisen kerran koskettivat maan pintaa.

Purkautuminen koneesta ei mennytkään kuin Strömsössä kun Paula meinasi unohtaa käsilaukkunsa koneeseen ja Birgitta ei meinannut saada laukkuaan matkatavarahyllyltä, vaan tarvitsi apua muilta matkustajilta. Kaikki kuitenkin selvisivät lopulta tavaroineen ahtaaseen bussiin, jossa toisiimme liimautuneina matkasimme terminaaliin. Sää Istanbulissa oli todella erilainen mihin olimme Sofiassa tottuneet ja monille tämä lehmän henkäykseltä tuntuva äkillinen ilmastonmuutos kohotti hikikarpalot otsalle.

Kentällä oli kiirettä ja hulinaa emmekä aluksi tienneet mihin matkamme seuraavaksi veisi. Tuttuun tapaan löysimme kuitenkin pian itsemme Starbucksin jonosta. Superhalvat hinnat yllättivät meidät ja hämmennykseltä emme ilmeisesti saaneet artikuloitua nimiämme kunnolla, sillä mukeissa meitä odotti mitä kummallisimpia nimimuunnoksia kuten Poulu, Iina, Sonnj, Dirgitt ja Rasmu (arvaa kuka on kuka). Vain Julia ja Saija olivat onnistuneet tehtävässään.

Kun portti selvisi, huomasimme että se on aivan toisella puolella Istanbulin suurta kenttää ja näin alkoi suunnistus ihmismassojen läpi. Koneeseen noustessamme saimme taas olla a-luokan kansalaisia paitsi Birgitta, joka oli jostain syystä saanut alennuksen b-luokkaan. Tälläkin kertaa saimme odottaa koneessa nousua yli puoli tuntia. Onneksi kuitenkin koneen viihdejärjestelmä toimi myös maassa ollessa ja suuresta valikoimasta suosikkinsa löydettyään suurin osa aloitti elokuvan katsomisen. Meidän harmiksemme lento kesti vain kolme tuntia ja kaikkia kymmeniä hyviä elokuvia emme kerenneet katsomaan.

Lennon aikana ilmeni turbulenssia ja matkaan meinasi tulla muitakin mutkia kun neljä meistä jäi ilman pasta-annosta. Pastattomille vain todettiin ettei valintamahdollisuutta enää ole, mutta ruokaa aloitellessa kummasti myöhemmin ruuan saaneille pastaa vielä taiottiinkin jostain. Onneksi kuitenkin ilmaiset viinipullot kohensivat pastattomienkin mieltä. Koneen lasku oli taas hieman jännittävä kovan tuulen vuoksi ja osa meistä kärsi myös huonosta olosta koneen heiluessa voimakkaasti. Maahan kuitenkin selvittiin ja seuraava jännityksen aihe oli löytyisivätkö matkalaukkumme periltä. Kaikkien laukut kuitenkin saapuivat ja poikienkin prosenttijuomat säilyivät ehjinä.


Pakkasimme laukkumme tällä kertaa hyvin toimivaan pikkubussiin (kuskikin osasi käyttää vaihteita :D) ja matkasimme Pukaron Burger Kingin kautta Lappeenrannan Prismalle, jossa meitä oli vastassa tutut tukijoukot. Näin pääsi päätökseen meidän eka ikioma matkamme ja kaikki pääsivät 15,5h matkustuksen jälkeen omiin sänkyihin yöunille.

Matkapäivän tunnelmista kertoi Sanni, Paula ja Saija

Tuhlaa rahasi -päivä eli lauantai 30.6.

Lauantaiaamuna saimme nukkua normaalia pidempään, sillä laskeuduimme aamupalalle vasta yhdeksän jälkeen. Alhaalla odotti pienoinen pettymys, kun edellisenä päivänä meidät yllättäneistä suklaamuffinseista ei näkynyt jälkeäkään. Aamupalan jälkeen seurasi rento valmistautuminen päivän rientoihin. Jopa säätila näytti lupaavammalta kuin mitä koko viikon aikana oli nähty.

Koska sadetta ei siis näkynyt, meidät kuljetettiin One Love Tour –festivaalin tapahtumaan South Park –nimiseen puistoon. Jo lyhyen bussimatkan aikana ilmestyi aurinko esiin pilvien takaa meitä ilahduttamaan. Saavuimme puistoon auringon yhä lämmittäessä, mutta suhtauduimme hyvän sään kestoon skeptisesti ja otimme takit ja sateenvarjot mukaan. Eipä niitä tarvittu. Kumisaappaista sen sijaan olisi voinut olla hyötyä, sillä nurmikko oli viikon sateiden jäljiltä osin muuttunut mutaliejuksi. Yritimme kiertää pahimmat lätäköt parhaamme mukaan, mutta aamulla jalkaan laitetut valkoiset kengät eivät olleet enää niin kovin valkoisia. Puistosta löytyi muutamia markkinakojuja, joissa teimme tuliaisostoksia. Esiintymislavalla oli todella taitavia lapsia laulamassa kaikille tuttuja poppibiisejä. Pian esiintymisvuoron saivat muutamat valikoidut ryhmät (joihin emme onneksi kuuluneet) ja pääsimme seuraamaan sivusta Serbian, Bosnia-Hertsegovinan sekä Makedonian esityksiä. Esitysten jälkeen lahjoitimme oppaillemme Tytille ja Tipulle Suomi-kaulanauhat esimakuna siitä, mitä illalla olisi mahdollista saada jos päivä hoituisi kunnialla loppuun asti ;).

Kun puiston tarjonta oli nähty, suuntasimme kohti torstailta tuttua kauppakeskusta, jonne paluuta odotimme aivan innoissaan. Ostoskeskuksen nimi Paradise Center kuvaakin tätä ostosparatiisia aika osuvasti. Monilla olikin jo mielessä tiettyjä kauppoja, joiden vaatemeren keskelle täytyisi päästä sukeltamaan. Viime kerrasta viisastuneena marssimme kuitenkin heti ensimmäiseksi porukalla Starbucksiin tankkaamaan. Kun makukahvit olivat nostaneet shoppailuenergiamme huippuunsa, niin jokainen säntäsi 2,5 h kierrokselle ympäri kauppakeskuksen huimia valikoimia. 

Määräajan koittaessa ja vaatemäärien uuvuttamina jokainen kömpi kauppakeskuksen syövereistä kokoontumispisteelle, josta siirryimme torstailta tuttuun ravintolaan MR. PIZZAAN. Herra pizza osoittautuikin olevan tarjoilijan mielestä erittäin täynnä joten jouduimme istumaan hieman erillämme toisistamme. Meidän mielestämme tilaa olisi kyllä löytynyt riittävästi eri puolilta ravintolaa. Nälkä oli kuitenkin kova, joten jakauduimme sulassa sovussa kahteen erilliseen pöytään ruokalistoja selailemaan. Tilaukset tehtyämme ja ruuat saatuamme ahdoimme mahamme heti killilleen. Ruokailu ei kumminkaan mennyt kuin strömsöössä, nimittäin Merjan pasta oli väärää laatua kuin oli tilattu. Niinpä sitten puoli tuntia odoteltiin, kun kokit keittelivät uudet pastat Merjan masun vuoksi. Sitten alkoi varsinainen rahashow, kun tarjoilija toi laskut pöydittäin. Satasia ja pennejä pyöriteltiin sinne tänne, jotta jokainen maksaisi vain sen osan mitä oli syönyt ja kasaan saataisiin tasaraha. Onneksi olimme taitavia ja onnistuimme mahdottomalta tuntuvassa tehtävässä.

Ruokailun jälkeen sovittiin taas uusi kokoontumisaika, sillä kierreltävää vielä riitti. Olisi riittänyt vielä yhdeksi ekstrapäiväksikin, mutta se ei valitettavasti ollut mahdollista. Tällä kertaa aikaa oli enää vain 1,5 h, mutta viimehetken ostokset oli vielä hoidettava! Tytöt hävisivät takaisin vaaterekkien viidakkoon, tavoitteenaan päästä eroon vielä viimeisistä penneistään. Pojat päättivät käyttää loput rahansa halpoihin prosenttijuomiin. No pojathan sitten kiersivät kauppakeskuksen neljä kertaa läpi ja vierailivat jokaisessa kaupassa, jossa voisi olla edes jonkunlaisia budjettiin sopivia puteleita. Heidän harmikseen Paradise Center osoittautui lähes absolutistikaupaksi. Niinpä viisaat päät yhteen lyötyään pojat kykenivät vielä hetken odottamaan, että päästäisiin iltapalalle ja paikalliseen kauppaan, josta oltiin jo etukäteen tiedusteltu erilaisia tuliaisvaihtoehtoja.

Viimein koitti se surullinen hetki, kun shoppingtime loppui ja kauppakeskukselle piti jättää hyvästit. Onneksi kaikki olivat hyvinkin tyytyväisiä ostoksiinsa, joten onnellisuus huipussaan siirryimme ostarilta minibussin kyytiin ja käänsimme nokkamme kohti iltapalaa. Eli jokailtaista kylmää kanaa, lihaa ja salaattia sun muuta sörsseliä. Paikalle päästyään pojat säntäsivät pullomereen valitsemaan parhaat ja halvimmat pullot varastoonsa. Nyt vihdoin oli pojiltakin rahat loppuneet ja ei muuta kun syömään varsinaista viiden tähden illallista viimeistä kertaa. Pöperöt napaan ahdettuamme oli lahjojen jaon vuoro. Ensin Kosovolle karkkipusseja ja sitten oli Tipun ja Tytin lahjojen vuoro. Lauloimme heille kiitokseksi ja annoimme lahjamme (korvikset, muistikirjan ja muuta hyödyllistä suomalaista). Saimme vastavuoroisesti tytöiltä jokainen oman pienen pullon bulgarialaista ruusuöljyä. Ossi totesi nopean makutestin jäljiltä, ettei se ollut syötäväksi tarkoitettua. Tämän jälkeen oli aikaa tehdä heille vielä viimeistä kertaa heidän paljon ihailemansa letit.

Hotellille päästyämme jokainen kävi omassa huoneessa peseytymässä ja vaihtamassa chillimmät vaatteet, jotta voisimme kokoontua esittelemään päivän ostossaldoa. Reissun ehdottomasti suosituimmiksi kaupoiksi osoittautuivat reservi (Reserved) ja miksikiki (LC Waikiki). Olga ilmoitti myös ostaneensa uuden huulipunan Beyoncesta (Sephorasta), mikä ymmärrettävästi aiheutti porukassa pientä hilpeyttä ja hämmennystä. Höpinöitä jatkettiin vielä pidemmälle yöhön, kunnes oli todellakin pakko päästä pakkaamaan laukut loppuun ja nukkumaan ennen seuraavan aamun aikaista lähtöä.

Katsauksen päivään teille tarjoaa Vilma ja Rasmus