torstai 22. elokuuta 2019

Sunnuntai 18.8. Päätöspäivä

Sunnuntai aamu alkoi unisin tunnelmin. Väsyneenä laumana taapersimme kohti aamupalaa. Pöydissä vallitsi syvä hiljaisuus ja unihiekat silmissä jatkoimme aamupalan jälkeen unia.

Parin tunnin päästä otettiin uusi lähtö päivään, kun Merja herätteli meidät ja olikin aika treenata. Hioimme illan keikan kuviot ja tempot kuntoon, vaikka jalka ei meinannut vielä siinä kohtaa nousta. Seuraavana vuorossa oli kaikkien lempiaika eli lounas. Masut täysinä meidän kaksi edustusparia pakkasi supikkaat kassiin ja suuntasi oppaiden ja Merjan kanssa kohti iso härkätaisteluareenaa, jossa järjestettäisiin illan päätöskonsertti.





















Jo ennen lähtöä säätäminen alkoi. Bussit hyörivät ja ihmiset pyörivät pihalla odottaen omaa vuoros päästä kyytiin. Lopulta meidänkin pepuille löytyi paikat ja pääsimme kohteeseen.
Perillä päästiin hieman odottelemaan kun Big C ilmoitti, että huonon sään vuoksi saatamme joutua siirtämään koko juhlan sisätiloihin. Siinä seisoskellessa silmiin (tietenkin) pisti herkulliset munkit ja eikös vesi herahtanut kielelle. Ihana Leija, joka oli myös ainoa joka oli ottanut rahat mukaan, tarjosi kaikille herkut! NAM!
Koska odottelu ei ole meidän lempipuuhaa, Merja reippaana karjalaisena lähti kysymään mikä tilanne. Ja eikös meille selvinnyt että koko juhla joudutaan siirtämään... ensimmäistä kertaa 35 vuoteen! Totesimme että täällä ei joko katsota säätiedotuksia tai niihin ei uskota. Koko päivän vallinut huono sää ei myöskään herättänyt paikallisissa mitään epäilyjä.
Salamana tuolit oli kannettu autoon ja näin pääsimme matkaamaan tuntemattomaan. Saavuimme isolle urheiluhallille jossa liukuhihnasyysteemillä tuolit päätyivät uuteen paikkaan. Treenit olivatkin täynnä melskettä kun oppaat, staffilaiset ja tanssijat kokosivat uutta juhlapaikkaa. Kaiken sen keskellä yritettiin vielä treenata yhteistanssia mutta ilman musiikkia (ja laskuja) ei siitä oikein mitään tullut. Kyytiä poiskaan ei aluksi meinattu saada mutta onneksi sekin järjestyi.








Koululla toiset vetelivät sikeitä kun heidät tultiin herättämään puoli tuntia aikaisemmin syömään mitä alunperin oltiin infottu. Ruokailun jälkeen alettiin valmistautumaan festarien päätöskeikkaa varten ja lähdettiin urheiluhallille jonne keikka oltiin siirretty. Reippaina karjalaisina olimme varmaan toisia tai kolmansia jotka tuotiin keikkapaikalle joten saimme istumapaikat nopeasti ja hieman myös lepoa ennen h-hetkeä. Lepohetkeä tosin hankaloitti penkkien lyhyt selkänoja sekä yllättäen hiki. Ennen keikkaa pitikin käydä vähän viilentymässä.
















Konsertin avasivat kaikkien maiden muusikot yhteisellä musiikkiesityksellä. Tanssiryhmistä ensimmäisenä oli toinen Portugalin ryhmistä ja me olimme toisia. Keikalla vedettiin Kalenat kannonnokassa, josta oltiin jätetty priljeeraus pois. Meillä oli kymmenen minuuttia aikaa ja saimme puristettua setin juuri eikä melkein annettuun aikaan. Oman keikan jälkeen otettiin muutamat kuvat ja katsottiin toisten maiden esityksiä. Pääsääntöisesti kaikki esiintyivät kymmenen minuuttia tai alle, paitsi Meksiko joka ylitti ajan ainakin viidellä minuutilla (yllättikö se? öö ei). Samalla kun muut katsoivat keikkoja, Karkki, Rasmus, Sonja ja Ville valmistautuivat maiden yhteistanssiin joka päätti koko konsertin ja myös festarit. Teoshan oli kaiken kaikkiaan hieno ja näyttävä.





Näin oli kaikki festarin keikat heitetty ja oppaiden riemunkiljahdusten saattelemana lähdimme odottaamaan pepuilellemme istupaikkaa bussiin. Tällä kertaa busseja ei ollutkaan varattuna meille vaan oli hypättävä ensimmäiseen mikä kohdalle sattui, Kynerpää tekniikalla pääsimme muiden maiden ohi ja jakauduimme kahteen eri bussiin.
Koululle palattuamme meidät otettiin vastaan raikuvin aploodein paikallisten avustuksella. Haimme pikaisesti muiden maiden lahjat huoneestamme ja kokoonnuimme kaikki koulun liikuntasaliin jossa festivaalien johtaja, Herra C piti puheen ja antoi lahjan jokaiselle maalle. siinä sivussa me jakelimme omia lahjojamme muille ryhmille ja monille kajautettiin jokin laulu (Liilee ja lailee oli muiden maiden suosikki). Ranskan, USAn, Puolan, Argentinan ja Bulgarian kanssa otimme kuvat, samoin kuin festivaalin johtajan kanssa jolle annoimme erikseen oman lahjan.


















Kaiken tämän lahjanvaihtorumban jälkeen oli aika mennä suihkuun ja yöpuulle. Kello oli taas reippaasti lähempänä aamua kuin iltaa, joten unta tosiaan tarvittiin sillä seuraavana päivänä olisi tiedossa vielä pakkaamista ja kaupungilla kiertelyä.



Sunnuntain teille tarjosi Osku, Karkki ja Iida

sunnuntai 18. elokuuta 2019

Lauantai 17.8 muotia ja merisairautta

Jälleen heräsimme uuteen azorilaiseen aurinkoiseen sateeseen. Aamun ensimmäiset naurut saatiin tyttöjen huoneessa, kun uninen Birgitta huomasi voittaneensa sombreron. Aikaa hatun ihmettelylle ei juuri ollut, sillä piti ehtiä aamupalalle. 

Aamupalan jälkeen tanhuujaparit suuntasivat jälleen yhteisreeneihin. Edellisen illan bileet verottivat osan ryhmistä vireystilaa. Samaan aikaan bändi reenasi ulkona, ja nuotit lentelivät. Muu porukka odotti jo innolla tulevaa valassafaria. Aurinkorasvat roiskuen kaikki innokkaat retkelle lähtijät hölväilivät toisiaan, jottei kellekkään kävisi alkuviikon palamisefektiä. 

Tähtösten treenien jälkeen matkamme suuntautui kohti satamaa, ruokailun kautta. Ruokailu osoittautuikin yllättävän haasteelliseksi, sillä suositeltu ruokapaikka osoittautuikin aivan törkeän hitaaksi. Tässä vaiheessa pojat nostivat kytkintä ja suuntasivat kohti muita ruoka-apajia. Tyttöjen jonottaessa säälittäviä sämpylöitä, pojat löysivät vielä kuivempia leipiä naapurikujalta. Tässä vaiheessa luontoäiti päätti näyttää meille keskisormea ja alkoi kaataa vettä niskaamme ämpäri tolkulla. Valasoppaan ja kapteenien toimesta retkelle alettiin näyttää punaista valoa meren huonon sään takia. Päät painuksissa lähdimme kävelemään takasisin koululle, mielialaa paransi tieto siitä, että retki voisi olla mahdollinen myöhemmin päivällä.



Bikinit vaihtuivat shoppailuvaatteisiin osan lähtiessä takaisin kaupunkiin metsästämään tuliaisia ja toiset mukavuudenhaluiset jäivät ottamaan päivän ensimmäisiä päikkäreitä. Shoppailuhetki tyssäsi nopeasti, sillä viikonloun vuoksi kaikki kaupat sulkeutuivat jo yhdeltä siestan jälkeen. Shoppailijat liittyivät muiden päikkärikerhoon kuivattelun jälkeen. 

Lounas keskeytti loistavan unen, mutta onneksemme pääsimme heti syömisen jälkeen ruokalevolle, eli päivän toisille päikkäreille tanhuujapareja lukuunottamaatta. Heillä oli ohjelmassa catwalk-harjoitukset illan muotinäytöstä varten, jossa esiteltäisiin eri maiden kansallispukuja. Myö bändi pääsi reenaamaan lounaan jälkeen. Merjan vahtiessa catwalkin toimia, Emma selvitteli valasnaisen kanssa mahdollisuutta mennä retkelle illemmalla sään niin salliessa. Sään kirkastuessa alkoi näyttää hyvältä retken suhteen, mutta kukkuloilla ja merellä olleet valasspotterit eivät olleet havainneet yhtään eläintä myrskyn jälkeen. Valasnainen tarjosi meille vaihtoehtoista retkeä, jossa voisimme mennä veneellä kiertelemään läheisiä saaria ja uimaan, mikäli merieläimet eivät haluaisi näyttäytyä meille.

Sään jumalat olivat kuin olivatkin lopulta suosiolliset, sillä Merja säntäsi yhtäkkiä tyttöjen luokkaan huutaen "bikinit päälle ja menoksi". Hurjalla häsällä ja kiirellä kassit olivat uudelleen pakattu ja lähtövalmiita, paitsi Vilmalla joka vasta porteilla huomasi unohtaneensa festaripassinsa. Lyhyen odottelu hetken jälkeen pääsimme lähtemään kohti satamaa. 

Satamassa meininki oli livakkaa ja ripeää, yhtäkkiä huomasimmekin olevamme jo merellä. Ulapalla vauhti, sekä aallot kasvoivat ja vene alkoi hyppiä mitä mahtavammalla tavalla. Tytöt eivät olleet aalloista yhtä innoissaan mitä pojat, sillä ensimmäiset 20 minuuttia meni kuunnellessa tyttöjen kiljuntaa. 





Noin tunnin potskimatkan jälkeen aaltojen reunoilta alkoi näkyä loikkivia delfiinejä. Tämä innosti kaikkia ja kamerat alkoivat käydä kuin aasialaisilla turisteilla. Aikamme delfiineijä seurattuamme lähdimme etsimään muuta katseltavaa, sillä oppaan kertoman mukaan emme voineet olla tämän pidempään yhden parven luona. 









Etsinnän jälkeen muita lajeja ei löytynyt ja oppaat veivätkin meidät katsomaan härkätaistelua. Härkätaistelun ohessa saimme käydä rannalla uimassa, mutta kylmän veden takia uintireissu jäi hyvin lyhyeksi. Tämän jälkeen putputimme takaisin satamaan ja suuntasimme kohti päivällistä. Tällä kertaa ruoka ei maistunutkaan yhtä hyvin kuin ennen, koska mahoissa velloi vielä veneilyn takia. Kuitenkin ruuan jälkeen pääsimme nauttimaan päivän kolmansista päikkäreistä. 

Päikkäreiden jälkeen oli aika valmistautua illan muotinäytökseen ja myyntiin. Tanhuujaparit laittoivat päälle kansallispuvut, ja muut ryssä-ferret. Tori laitettiin pystyyn, ja eikun myymään karkkia ja villasukkia. Samaan aikaan parit valmistautuivat tähtihetkeensä parrasvaloissa. Kun tuli suomalaisten vuoro olla lavalla, myyntikojusta kuului hurja kannustus. Kannustusjoukot ihailivat myös muiden pukuja, joista osa oli hyvin perinteisiä, ja osa modernimpia ja erikoisempia. 







Muotinäytöksen jälkeen oli vuorossa bändin yhteissoitto muiden kanssa. Ylivoimaisia suosikkikohtia olivat Ollin ja Leijan soolot.  

Illan viimeisenä ohjelmana oli white party, jossa nimensä mukaisesti oli pukukoodina valkoinen. Tarkkaan harkitut vaatteet vedettiin päälle, ja bileet voivat alkaa. Ennen tanssilattialla suuntaamista oli vuorossa hampurilaisten syömistä, sillä nälkä oli vaivannut jo jonkin aikaa. Viihdytimme samalla itseämme puhaltelemalla vajaisiin pulloihin.







Syömisen jälkeen oli aika suunnata tanssilattialle. Pikkuhiljaan yön kääntyessä kohti aamua porukka alkoi vetäytyä suihkun kautta nukkumaan. Aamulla odottaisi viimeinen festaripäivä.

Merisairain terveisin
Emma, Ville ja Ossi

Uimista ja keikkailua Perjantaina 16.8

Perjantai aamu alkoi rauhakseltaan aamupalalla. Täällä festivaaleilla on erittäin tarkat ruokailuajat joka ryhmällä, jotta jonot pysyisivät mahdollisimman pieninä. Tämä systeemi on tuntunut toimivalta ja meille tunnollisille suomalaisille ei ole edes tuottanut vaikeuksia olla ajoissa paikalla. Aamupala meni samalla kaavalla kuin aikaisemmin, mutta laktoosittomien ihmisten harmiksi jugurtti oli loppu ja oli pärjättävä vain leivällä. Kyllä siitäkin onneksi selvittiin.

Aamupalan jälkeen reippaat Sonja, Ville, Karkki ja Rasmus lähtivät jälleen yhteistanssitreeneihin, kun muut ryhmäläiset saivat vielä jäädä lepäilemään ja kasailemaan itseään. Olimme saaneet myös ylipapittarelta ohjeen siivota matkalaukut, sillä sekä tyttöjen, että poikien luokkien hallitut kaaokset olivat muuttuneet hallitsemattomaksi.



Kun kaikki alkoi olla taas järjestyksessä ja yhteistreenitkin olivat ohi, suuntasimme kohti uimarantaa. Tälläkertaa päätimmekin lähteä bussilla vähän kauemmalle rannalle, jota oppaamme olivat suositelleet. Bussin tullessa kauhistukseksemme meille selvisi, että bussi maksaakin 80 senttiä vaikka meille oli kerrottu, että se maksaa 30 senttiä. Selvisimme kuitenkin tästä vararikosta ja jännityksellä hyppäsimme bussiin, sillä emme olleet täysin varmoja olimmeko oikealla pysäkillä. Lisäjännitystä teki tilanteeseen myös se, ettemme muistaneet rannan nimeä jolle olimme matkaamassa. Onneksi matkassa mukana oli Leija, joka oli jo edellisenä päivänä vieraillut kyseisellä paikalla ja kertoi ehkä muistavansa missä bussista pitää jäädä pois. Kuten yleensä, tälläkin tarinalla oli onnellinen loppu ja pääsimme ongelmitta perille.

Rannalle päästyämme levitimme pyyhkeemme ja tavaramme pitkin betonirantaa. Olemme eri reissuillamme nähneet monenlaisia hiekkoja ja rantoja, mutta aikaisemmin ei ole vielä tullut vastaan täysin betonista tehtyä merenrantaa. Betoni hohti niin kuumana, että oli pakko päästä heti uimaan. Uimaan mentiin betoniliuskaa myöten, joka osoittautui yllättävän liukkaaksi. Lisäksi betonin päällä ihan rannassa ui hyvin paljon kaloja ja arkajalka tytöt eivät meinanneet uskaltaa ylittää kalaparvea. Onneksi pojat tulivat pian näyttämään esimerkkiä veteen menemisestä ja pian yksi sun toinen tyttökin uskaltautui pulahtamaan ihanaan raikkaaseen meriveteen. Iida tosin tarvitsi vielä Oskarin erityisapua päästäkseen kalojen ohi uimaan. Merivesi oli raikasta ja loppujen lopuksi siellä oli ihana lillua. Pojat viihtyivät aika pitkälti vedessä snorklaillessa ja osa tytöistäkin pääsi lainaamaan heidän snorkkeleitaan.






Kun ruoka-aika lähestyi, meille tuli tavallinen pieni suomalainen kiire takaisin koululle. Juoksimme taas karjalaista puolijuoksua ylämäkeä pitkin bussiin johon juuri ja juuri kaikki kerkesimme. Bussimatka osottautui tuskalliseksi, sillä siellä ei ollut ilmastointia. Loppumatkasta yhtäkkiä ilmastointi laitettiinkin päälle ja suomalaiset eivät kuolleetkaan kuumuuteen. Kerkesimme myös syömään jossa ruoka taas maistui meille hyvin.

Lounaan jälkeen otimme hartaan lepohetken ja hiljaisuus laskeutui luokkiimme. Lepäämisen jälkeen alkoi valmistautuminen illan keikalle. Letittejen ja meikkejen ei tälläkertaa tarvinnut olla ennen lähtöä valmiina, sillä menimme keikkapaikalle hyvissä ajoin ensin soundiin ja sitten syömään. Ruokailun jälkeen olisi aikaa valmistautua. Ruokailu ja keikka oli siis läheisessä kylässä, jossa meille paikalliset tarjosivat maittavat illallisen. Suomalaisina jonottajakansana emme ymmärtäneet heti, että meille oli pöytiin tarjouilu ja jonotimmekin kiltisti ruokaa ihmetellen, missä muiden maiden ryhmät olivat. Pian meillekin selvisi, että saimme jonottamisen sijaan istua rauhassa pöydässä. Pöydässä meille valkeni, että kitaristimme Arttu oli luullut, että saundi oli ollut itse keikka. Tämä nauratti meitä kovasti, sillä meillä ei ollut kuin tiimipaidat päällä ja merja oli keskeyttänyt saundin ajan loppumisen vuoksi. Olimmekin ihmetelleet miksi Arttu veteli ennen saundia jo keikka vaatetta päälle. Hän itse oli myös ihmetellyt "keikan päättymistä" kesken kaiken kun saundi aika oli loppunut ja koko biisiä ei ollut keretty vetää loppuun asti. Itse keikka meni hyvällä fiiliksellä, vaikka mokilta ei vältytty. Yleisöä oli paljon paikalla ja he tuntuivat pitävän esityksestämme.








Olimme keikkavuorossa ensimmäisiä ja saimmekin sitten jäädä katselemaan toisten maiden esityksiä. Esitysten jälkeen lähdimme yhteisbussikuljetuksilla takaisin koululle ja matka menikin mukavasti laulaessa vuorotellen Kroatian kanssa. Illan bileet olivat käynnissä jo kun saavuimme koululle. Osa meistä jaksoi vielä liittyä bilejoukkoon ja osa suuntasi melkein heti nukkumaan. Yön pikkutunneilla kävimme nukkumaan ja tämäkin päivä oli pulkassa.


Terkuin Olga ja Oskari

lauantai 17. elokuuta 2019

Torstain hurinat

Aamupala oli jälleen samaa vanhaa tillilihaa, eli sämpylää ja muroja. Aamu alkoi kiireellä, sillä edustusiskujoukolla oli vain 15 minuuttia aikaa laittaa kansallispuvut päälle ja olla lähtövalmiina aulassa. Oppaan saapuessa huomasimme salaman nopeasti hänen huonon kenkävalinnan ja vitsailimmekin jalkojen kärsimyksestä. Jo sadan metrin kävelyn jälkeen kysyimme oppaaltamme onko kaikki hyvin, ja hän sanoikin kenkiensä tappavan hänen jalat. Tässä opetus kaikille lukijoille: älkää laittako korkokenkiä jos joudutte kävelemään mukulakivillä, Ossi huomauttaa.





Koululle jääneillä tytöillä oli onnenpäivä, koska he olivat tajunneet olla purkamatta eilisen lettejä. Kaikille tytöille uusien lettien tekeminen olisi vienyt tuhottomasti aikaa ja aikaa säästettiin vielä pystyttämällä liukuhihna pamausten kierittämiseen. Vaikka pieni kiire tuli hiusten, meikin ja pukujen kanssa, oli tytöillä kuitenkin tarpeeksi aikaa odotella muita lähtijöitä aulassa. Lähtölaukausta odotellessa ranskalaiset saapuivat myöhässä aulaan, eikä heillä ollut vielä edes pukuja päällä. Vihdoin Junnu oppaamme antoi meille merkin lähteä kävelemään kohti tuntematonta ja selvisimme kaikki kirkkoon yli 30 minuuttia etuajassa ilman vettä.




Sillä välin kun toiset häsäsivät omiaan, edustusjoukko eli Ossi, Emma ja Merja olivat tapaamassa pormestaria. Pormestarin luona kaikille maille oli tarkat istumajärjestykset josta ei saanut poiketa. Toiset osasivat noudattaa ohjeita ja jotkut eivät. Ossin istuessa hiljaa ja nätisti paikallaan, joku ulkopuolinen tuli pelastamaan Ossin hengen ja varoitti yläpuolella olevasta kattokruunusta. Maagisenihananhienonhulppean kattokruunun ja lipputangon välissä oli vain muutamia sadasosa millejä. Jos siis Ossi olisi osunut lipulla kattokruunuun, olisi mustikoita pitänyt kerätä lisää vielä matkan jälkeenkin. Itse pormestarin tapaaminen meni hyvin ja kaikki nopeasti sekä mallikkaasti.




Aamun kiire päättyi kuumankosteaan kirkkoon, jossa seurasimme katolilaista messua päät märkänä. Jokainen paikallaolija sai hyvän peppu-jalka treenin, sillä edestakaista liikettä istumasta seisomiseen oli alvariinsa. Ossi ja Paula edustivat kirkossa Suomea ja kantoivat lippua alttarilla. Muut saivat laulaa suvivirttä bändin säestäessä. Messun kestäessä yli puolitoista tuntia, alkoi videokameroista jo filmi loppua ja siirryttiin ulkoportaille ottamaan tavallisia värikuvia. Kuvaussession jälkeen alkoi festivaalin nälkäpeli, eli kilpajuoksu mukulakatua ylöspäin koululle, jossa ensimmäiset saivat korkata uudet ruoka-astiat. Ylämäessä karjalainenpuolijuoksu oli myrkkyä muille maille ja ruutulipun heiluessa suomalaiset pääsivät jonoon ensimmäisinä (kerrankin).





Pienen ruokalevon jälkeen lähdimme kohti autiota hiekkarantaa, jossa vain pulut pitivät meille ja erityisesti Iidalle seuraa. Puluja karkuun uidessamme löysimme itsemme ponttoonilautalta, josta hetken häröilyn jälkeen hypimme takaisin mereen arkajalkoja lukuunottamatta. Hurjan uimaseikkailun jälkeen olikin taas nälkä ja lähdimme koululle syömään hieman vähemmän maittavaa kala päivällistä. Mahoihin jäi siis vielä tilaa jälkkärille, joten päätimme kävellä keskustaan herkuttelemaan jäätelöllä ja viinillä. Kesken lähes neitseellisen viininmaistelutilanteen naapuripöydän päivänvarjo humahti pöydässä olleiden päälle ja tästäkös saatiin hyvät naurut ventovieraiden ihmisten kanssa. 





Loppu ilta menikin perinteisten hampurilaisten parissa ja Ranskan kountrynaitin karnevaalitunnelmaa seuratessa. Paikan päällä musiikki, rummut, huuto ja muu mekkala oli aikamoista ja myöhemmin kuulimmekin viulistimme univaikeuksista korvatulpista huolimatta. Huomiona meidän nukkumapaikka sijaitsee satojen metrien päässä juhlapaikasta. Ranskan paartit väsyttivät meidät nopeasti, joten vyöryimme kohti suihkuja sekä iki-ihania kerrossänkyjä kohti. Kohta molemmissa luokissa ei muita liikkunut kuin ystävämme torakat ja sisiliskot.



Tämän huikeanmuikean tekstin tarjoilee à la Julia ja Ossi

perjantai 16. elokuuta 2019

14.8. Keskiviikon maakuntamatkailu

Aamulla kukko eli Merjan puhelin lauloi aivan liian aikaisin, sillä ruokalan ovella piti olla jo tasan kello 8. Ensimmäisessä aamupalavuorossa tosin oli se hyvä puoli, että jonoa ei ollut vaan kävelimme suoraan ruokien ääreen. Päivittäisen herkkuaamiaisen jälkeen pakkasimme päivän kimpsut ja kampsut suomalaiseen tapaan ripeästi kasaan ja suuntasimme kohti busseja. Siinä kohtaa ilmeni jo päivän ensimmäinen ongelma: kuinka saada suomalaiset keskenään samaan bussiin. Oppaamme säntäsivät edelle selvittämään asiaa ja yhtäkkiä tuli käsky juosta ja kovaa ennen kuin Puolan pitkät patukat ehtivät täyttää bussin. Jätimme heille kuitenkin bussin etuosan ja loput patukat siirtyivät toiseen bussiin. Linja-auton liikahtaessa Merja antoi meille kaksi vaihtoehtoa, halutaanko olla höyhensaarella vai Terceiran saarella. Guamilta oppineena ylipapitar suositteli lämpimästi jälkimmäsitä vaihtoehtoa.


Matka alkoi kohti tuntematonta, sillä meille oli unohdettu kertoa päivän ohjelma lähtö- ja paluuaikoja lukuunottamatta. Ihastelimme ikkunoista aukeavaa maisemaa ja kauniisti kukkivia hortensia-aitoja. Kuvaaminen tosin oli huojuvassa ja pomppivassa bussissa hieman haasteellista. Ensimmäinen pitstoppi oli sumuinen näköalapaikka. Olimme kirjaimellisesti pilvessä. Pilven lipuessa eteenpäin näkymäksi aukeni peltoja ja lisää peltoja. Uskaliaimmat kiipesivät poseeraamaan kivimuurin päälle, osalle riitti muurin edessä seisominen. Kaikki kuitenkin uskaltautuivat yhteiskuviin erilaisilla kokoonpanoilla ja jopa Olga kävi varovaisesti koskettamassa puisen näköalaulokkeen kaidetta, ennen kuin juoksi takaisin turvaan.



Matka jatkui takaisin alas ja kohti seuraavaa mysteeriä. Olimme jo melkein päässeet pieneltä kärripolulta takaisin oikealle tielle, kun bussi teki äkkijarrutuksen. Kaikki tähyilivät syytä pysähdykselle, kunnes näimme lehmäjengin lähestyvän tietä pitkin. Lehmät ohjattiin sivuun ja matka jatkui. Meille tiedotettiin, että pääsisimme käymään tulivuoren kraaterissa sisällä, jos haluaisimme. No sitähän ei tarvinnut kauaa miettiä.


Paikanpäällä meille ilmoitettiin pysähdyksen kestoksi puoli tuntia. Kun koko festarijengi ryntäsi jonottamaan, puoli tuntia ei riittänyt edes liipuluukulle pääsyyn. Onneksi tästä ei tullut ongelmaa vaan saimme jatkaa matkaa maan uumeniin. Oppaat olivat muistuttaneet ottamaan takit mukaan, koska sisällä olisi ”very cold”, mutta vastassa olikin Suomen kesä ja pärjäsimme hyvin shortseissa ja t-paidoissa. Kraaterin sisäpuoli oli sanoinkuvailemattoman upea kokemus, eivätkä miljoonat sieltä räpsityt kuvat tee paikalle oikeutta. Ryhmämme korkeanpaikankammoiset olivat taas hyvin innoissaan vajaan 100 metrin laskeutumisesta alaspäin. Sama matka piti poistuessa myös kiivetä ylöspäin ja mitä lähemmäs maan pintaa pääsimme sitä kovemmin puski hiki ihon pintaan. Bussille tultuamme löysimme toisen oppaistamme sikeässä unessa lähes kääriytyneenä bussin verhoon.






















Seuraavaksi kohteeksi meille selvisi Brasilia. Tai niin ainakin kuulimme. Myöhemmin selvisi, että paikan nimi oli Monte Brasil. Tie sinne oli kapea ja mutkikas, eikä sydänkohtauksilta vältytty, kun välillä näkyi kiviseinää noin 10 sentin päässä bussin ikkunasta. Enää yhtään isompi auto ei olisi taipunut käännöksistä tai mahtunut porteista. Huipulla meitä odotti hulppeat näkymät kohti paikallista kotikaupunkiamme. Bongailimme tuttuja paikkoja esimerkiksi majoituskoulun ja toissa päiväisen uimarannan. Kuvaussession jälkeen meidät hoputettiin bussiin, jossa odotimme puolalaisia ystäviämme.


Seuraava stoppi oli paikallinen juustotehdas, jossa edellä mainitut ystävämme menivät ja rohmusivat kaikki maistiaisjuustot. Parkkeerasimme siis itsemme odottamaan seuraavaa juustoerää, sillä nälkä alkoi olla jo kova. Onneksi seuraava kohde olikin lounaspaikka. Nälkäiset suomalaiset pääsivät jonoon vasta viimeisinä, ja kuinka ollakaan ruoka oli loppunut. Jäljellä oli jokaiselle yksi kanankoipi, leipäpala ja lusikallinen salaattia. Etteivät myös istumapaikat loppuneet kesken, suuntasimme suoraan katsomoon syömään. Olimme jo aiemmin kuulleet mahdollisuudesta nähdä pikku-toroja eli härkävauvoja, mutta vasta paikan päällä selvisi, että niiden hetki oli tässä ja nyt. Homma nimittäin toimi niin, että tanssijat pääsivät mukaan areenalle ärsyttämään härkiä ja juoksemaan niitä pakoon. Eikä muuten ketään yllättänyt, että yhtäkkiä meidän Rasmus löytyi keskeltä kenttää. Härät olivat muuten hieman odotettua isompia ja osalla oli jo sarvet.








Bongaa Rasmus kuvan keskeltä viltti kädessä. -->










Ruuan ja toroilun jälkeen suuntasimme kohti bussia, jota ei meinannut löytyä, sillä se oli se kaikkein kauimmaksi parkkeerannut. Tähän asti olimme antaneet patukoille armoa, mutta nyt kiltit suomalaiset päättivät, että uniaika oli ohi. Laulu raikasi ja myös ystävämme innostuivat kanssamme pieneen laulubattleen. Heidän laululleen emme kylläkään kuulleet loppua, sillä pääsimme perille ja suihkuun. Suihkunraikkaina Merja odottikin meitä raippa heiluen treeneihin illan keikkaa varten. Treenien jälkeen saimmekin yllättävän paljon aikaa laittautumiseen, sillä soundi koski vain bändiä.

Päivän ainut onnistunut hortensia-kuva

Syömisen jälkeen oli aika lähteä keikalle. Hyppäsimme tuttuun tapaan bussin takapenkille kunnes kuulimme, että äänekkäät meksikolaiset olivat tulossa samaan bussiin. Päätimme siis taktisesti vaihtaa bussin etuosaan. Lattariystävämme olivatkin pitkän päivän jäljiltä poikkeuksellisen hiljaisia, eivätkä edes innostuneet äänenavauslauluistamme.


Keikkapaikan pihassa piti napata reissun ensimmäiset auringonlaskukuvat. Sisälle päästyämme huomasimme, että Rasmus näytti huonovointiselta, mutta päätti tsempata keikan ajan. Vähän ennen meidän vuoroa selvisi, että myös Villellä oli todella huono olo eikä hän pystynyt tanssimaan ollenkaan. No eihän siinä mitään, paikat uusiksi ja lavalle. Biisit vedettiin hyvällä energialla, vaikka tunnelmaa uhkaavasti varjosti tikittävä sekuntikello. Jokaiselle ryhmälle oli nimittäin annettu tarkat ajat, joita ei saanut ylittää. Viimeisen setin kanssa saimme jännittää riittääkö aika, joten huutelimme tiuhaan tahtiin bändille lisää tempoa. Ja eikös biisi loppunut sekunnilleen oikeaan aikaan. Loppukiitoksen kohdalla kellossa lukikin ”TIME’S UP!”.



Heti keikan loputtua tulikin kova pudotus adrenaliinipilvestä, kun oppaamme tulivat hoputtamaan meitä kauhealla kiirellä kohti busseja. Ulkona odotti uusi säätö paikkojen suhteen, sillä osa porukkaa mahtui pikkubussiin ja loppujen kohtalo jäi alkuun epäselväksi. Väsyneet oppaat eivät tainneet itsekään olla aivan kartalla, mutta lopulta kaikille löytyi paikka ja pääsimme takaisin koululle. Kävimme vielä pyörähtämässä baarin puolella syömässä burgerit ja katsomassa country nightin meininkiä. Vähitellen porukka siirtyi suihkun kautta nukkumaan. Viimeisinä takaisin luokkkaan tiensä löysivät Osku, Ossi ja Vilma, jotka olivat uppoutuneet keskusteluun edellisen illan banjoa soittavan jenkkikaverinsa kanssa.


Pimeässä hohtavat kasvomaalit kuuluivat iltaohjelmaan
Silirimpsis ja höyhensaarille, tällä kertaa luvan kanssa.

Toroilun teille tarjosivat Iida ja Vilma