Pyhä Perjantai

Tuttuun tapaan sateisessa Sofiassa lähdimme aamupalalle. Tällä kertaa aamupalalla odottikin positiivinen yllätys, kun höttöleivän rinnalle oli saapunut kananmuna ja nakki, sekä aamupalan kruunannut suklaamuffinssi. :D Aamupalan yhteydessä, sekä valmistautuessa päivään Iida selvitteli taas kateissa olevan paketin arvoitusta, mitä hän oli ensimmäisen kerran selvitellyt jo ennen juhannusta. Puhelin rälläsi ja tiukat sanat auttoivat pakettia löytämään tiensä (toivottavasti) perille.

Sitten olikin luostariretken aika. Rilan luostariin oli 175 km matkaa, joten ajomatkan oli kerrottu kestävän noin pari tuntia. Lähdimme matkaan meidän pörisevällä pikkubussilla, jonka kiihtyminen oli hitaampaa kuin Villen Opelin. Matka menikin rattoisasti, kun Ossi oli juttutuulella ja hauskuutti meitä monenmoisilla jutuillansa. Mieleenpainuvin tarina oli, kun hän kertoi löytäneensä donitsin keskeltä metsää omalla vartiovuorollaan armeijassa ollessaan. Ossi kertoi maanneensa jo kolme tuntia paikoillaan, kunnes yhtäkkiä hänen kätensä osui sokeridonitsiin ja hän pisti sen muitta mutkitta poskiinsa. Me muut emme pystyneet ymmärtämään Ossin donitsihimoa ja tästäkin saimme hervottomat naurut aikaan.

Loppujen lopuksi matka luostariin kestikin kolme tuntia ja näin ollen meille jäi tunti aikaa kiertää ja tutustua tähän Unescon maailman perintökohteeseen... :D Luostari oli upea kaikkine yksityiskohtineen! Kullatut seinät ja kauniit seinämaalaukset saivat meidät innostumaan sytyttämään Kimurantin oman tuohuksen. Kirkon sisällä ei saanut kuvata, mutta silti jotkut meistä uhmasivat tätä sääntöä ja koittivat salakuvata kirkkoa. Teimme myös pikaisen kierroksen luostarin museossa, jonne oli koottu muun muassa varhaisia tekstejä jopa 1300-luvulta ja luostarin saamia lahjoja muilta mailta. Kuvia luostarin pihalta kertyikin useita ja tässä niistä muutama:

Bussiin takaisin pääsyn jälkeen festari tarjosi meille leipälounaan. Alku matka menikin eväitä syödessä ja maanvyöryjä väistellessä. Bongailimme myös vesiputouksia vuorten seinämiltä. Ajoimme Rilan kauniin pikkukylän läpi, jota koristeli miljoonat viiniköynnökset täynnä viinirypäleterttuja sekä kattojen päällä komeilevat haikarat pesineen. Sonja kommentoikin, että tänne kylään syntyykin varmaankin paljon lapsia haikaramäärän perusteella. Loppu matka kuluikin hiljaisuudessa, kun nautimme kauneusunista ennen illan viimeistä koitosta.

Ajomatka takaisin kesti menomatkaa vähemmän, sillä pörisevä pikkubussimme sai vauhtia alamäestä. Meille jäi silti kuitenkin vain tunti aikaa taas valmistautua illan keikkaan.

Keikkapaikkana toimi jälleen tuttu maanalainen tunneli. Keikan oli suunniteltu kestävän 5-7 minuuttia, mutta koska halusimme esittää Öitsitin, Merja näppäili salaiset koodinsa puhelimeensa ja meille siunaantui 13 minuuttia esiintymisaikaa. Juuri ennen konsertin alkua, meille ilmoitettiin, että yhden parin tulisi osallistua tanssijoiden kisaan. Käytimme lavataitureitamme Karkkia ja Rasmusta, jotka eivät saaneetkaan kisata yhdessä, vaan heille arvottiin parit muista maista. Karkki sai parikseen turkkilaisen pojan, jolla kesti hieman lämmetä karjalaistytön kilpailuvietille. Rasmus sen sijaan sai Kosovolais-kaunottaren, jonka kanssa he ottivat lavan haltuun. Kisa muodostui kolmesta pikkukisasta: tanssikisasta, essun ja hatun sitomisesta toiselle selät vastakkain ja huivin ja Bulgarialaisen vyön laitosta toisilleen. Molemmat parit suoriutuivat erinomaisesti ja Rasmus parinsa kanssa veikeillä liikkeillään ja nopeudellaan voitti koko kisan. Hyvä Rasmus! Hyvä Suomi! (ei olla yhtään kilpailuhenkisiä..)  Palkinnoksi Rasmus sai pokaalin, kunniakirjan sekä blenderin. Blenderin arvoksi osoittautui noin 100€!

Vihdoin koitti meidän oman esityksen aika. Emme olleet ehtineet harjoitella Öitsittiä kunnolla ja ennen esitystä harjoitimme meille tuttua paniikkipedagogiikkaa. Muun muassa Birgitta pääsi täysin uudelle paikalle ja Iidan viime Öitsit esiintymisestä on aikaa melkein puoli vuotta. Esitys meni kuitenkin hyvin ja saatiin tällä kertaa kuviokin pysymään lavan keskellä. Yleisö tuntui myös nauttivan esityksestä, kun kameravalot välkkyivät koko esityksen ajan.

Tässä välissä jakelimme muille maille lahjoja ja lopuksi vuorossa oli tiistaina harjoitellun finaalitanssin vuoro. Osku ja Sonja loistivat omalla soolo-osuudellaan. Myös muut finaalitanssin tanssijat olivat ottaneet vaikearytmiset askeleet haltuun.

Illan kruunasi kilpailun palkintojenjako. Bulgarialaisjuontajan höpötyksestä emme meinanneet saada selvää, joten päätimme hurrata aina kun kuulimme "Finland". Ilmeisesti saimme kaksi erikoispalkintoa, joista toinen oli tuomaristolta parhaasta koordinaatiosta ja toinen kutsu Italiaan festareille. Harmiksemme saimme kaksi pokaalia kotiin kannettavaksi. Tulimme siihen tulokseen, että kilpailun voitti Kosovo, joka oli todellakin ansainnut voittonsa. Konsertin päätti railakas laulu We are the champions.

Nyt oli kaikki reissun keikat heitetty ja saimme olla tyytyväisiä niihin. Kurvasimmekin dinnerin kautta hotellille nukkumaan.

 Päivän teille kirjasi Sonja & Paula

TouhuTorstai 28.6.2018

Taas yksi harmaa ja sateinen aamu alkoi hyvällä fiiliksellä, sillä tulossa oli kaikkien (tai ainakin tyttöjen) odottama shoppailupäivä. Aamupalalle mennessä koimme yllätyksen kun yhden kuivan höttöleivän lisäksi lautaselle oli ilmestynyt kuivaa kurkkua, tomaattia ja keitetty kananmuna. Monien vatsa jäi silti murisemaan ja jo tuttuun tapaan aamiaista jatkettiin omissa hotellihuoneissa. 

                
Ennen shoppailumaratoonin alkua pidimme pikaisen miittingin Olgan, Merjan ja Vilman huoneessa, jonne tarkoituksena oli myös tulla oppaamme Tytti ja Tipu. Kuitenkin vain toinen selviytyi perille kun toista verotti vielä edellisillan kemut ja tämän seurauksena vain Tipu sai meiltä toivomansa ranskanletit. Onneksi kuitenkin myös Tytti löysi tiensä ajoissa hotellille ja matka kohti Sofian isointa kauppakeskusta saattoi alkaa! 

              
Saavuttuamme paikalle, kauppojen verkkoaidat olivat jo poissa ja tyttöjen shoppailuintoa ei pidätellyt enää mikään. Vapaat vaatelaitumet odottivat ja tytöt kirmasivat kuin vapaat kevätvarsat uusille laitumille. Shoppailu kuitenkin alkoi huolestuttavan laimeasti, sillä nälkä kurni vatsassa shoppailuenergia oli hukassa. Suuntana siis Starbucks! Pienen tankkaustauon jälkeen homma eskaloitui ja rahaa paloi.  Ensimmäiselllä tapaamisella tytöt kokivat hauskan yllätyksen kun pojat astelivat paikalle uudet Royal Massive -paidat päällä. Koska nälkä ei vielä tässä vaiheessa vaivannut shoppailua jatkettiin vielä muutama tunti ja tytöt lähtivät metsästämään itselleen uutta tiimivaatetta. 

Kaikki lähtivät valloittamaan taas kauppakeskuksen uusia alueita ja pojat suuntasivat katseensa kohti pelihallia. Pojat voittivat huimat 1800 arcadelippua, joilla olivat ostaneet tietämättään kuosiin sopivat tyynyt. Toisin sanoen mukaan oli lähtenyt Mikki Hiiri tyyny sekä Frozen-tyyny. Kyllä se taitaa meidänkin pojista pehmoinen puoli löytyä :D

Ei mennyt kauaakaan kun tytöt saivat Merjalta hätäkutsun. Kaikki ryntäsivät vauhdilla samaan kauppaan tietämättä mitä oli tekeillä. Iloiseksi yllätykseksi saimme tietää, että Merja oli löytänyt meille hassun hauskat tiimihousut, joissa takamusta koristi Mikki Hiiren peppu. Siitä alkoi todellinen Mikki Hiiri kaaos. Kaikki tytöt änkesivät samoihin pukukoppeihin ja astelivat vuorotellen näytille ja tukkivat koko pukuhuonetilan. Muotinäytöstä oli seuraamassa paikallinen mies, jota meidän kaaos huvitti. Ilmeet olivat näkemisen arvoisia kun suomalaisia tyttöjä hiihteli ympäri ämpäri mikkipepuissaan. 
Koska pelko housujen riittämättömyydestä kaikille tytöille oli suuri, kävi Merja kyselemässä olisiko housuja lisää. Vastausta ei aluksi meinattu saada kun toinen myyjistä vain pololotteli ja matki Merjaa koppavasti. Onneksi kuitenkin toinen myyjistä osasi asiansa ja auttoi meitä. Kaikille löytyi housut eikä niitä tarvinnut lähteä metsästämään enää muualta. 

                

Kaiken sekoilun jälkeen oli meidän lempiaika päivästä eli ruoka-aika. Päätimme suunnata kohti ravintolakerrosta, mutta hyvää ruokapaikkaa ei heti löytynyt. Pojat olivat jo kuitenkin suunnistaneet ravintolaan ja Villen ohjeistuksella tytötkin löysivät perille. Onnellisuus kiilsi silmissä kun selasimme ruokalistaa. Vihdoinki saataisiin lämmintä ruokaa! Tarjoilijat kuskasivat pöytiin herkullisen näköisiä annoksia ja vesi vain herahti kielelle. Oli aika iskeä ruokaan kiinni. Kun massut olivat täynnä pastaa ja pitsaa oli aika tilata lasku. Se ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä. Tarjoilija ei ymmärtänyt suomalaista tapaa maksaa laskua: kaikki erikseen. Siitä vasta todellinen sekoilu alkoi. 

Jokainen joutui laskemaan oman annoksensa hinnan ruokalistasta, sillä kuitti oli bulgariaksi toisin sanoen meille hepreaa. Tarjoilijakin yritti epätoivoisesti hikihatussa laskea summia päässään, huonoin tuloksin. Kiitosta kuitenkin saatiin kun olimme laskeneet summat jo valmiiksi. "Thank you Darling".

Järkytykseksemme huomasimme, että kello olikin jo neljä ja meillä oli 45minuuttia aikaa olla hotellilla valmistautumassa keikkaan (huom! kenelläkään ei ollut lettejä päässä). Osalle jäi vaatteet kutsumaan kauppaan ja juoksimme kaupat läpi vielä 20 minuutissa. ”Ei myö siellä paljon shoppailla”, hupsista, kohta huomattiinkin, että kaikilla oli kädet täynnä ostoskasseja ja rahaa oli mennyt ”muutama” leva. Sitten olikin jo suuntana ensimmäinen Metromatka Bulgariassa. Onneksi matkasta selvittiin ja pääsimme turvallisesti hotellille vaikkakin matka kesti odotettua pidempään, sillä bulgarialaisilla ei ollut karjalainen tahti hallussa. 

Hotelille päästyämme aikaa lähtöön oli 40 minuuttia eikä edelleenkään kenelläkään ollut lettejä päässä. Kiire oli melkoinen ja lopputuloksena yhden ihmisen hiuksia letitti kaksi ihmistä kun letittäjälle aseteltiin samalla vyöllisiä. Keikkapaikalle saavuttaessa kaikilla oli letit päässä ja vyölliset paikoillaan. Jihuu! Pojilla kiirettä ei ollut vaan osa kerkesi ottaa myös hiukan lepiä. 

Keikkapaikkana toimi taas metrotunneli ja kun sisälle astuttiin vastassa olikin voimakas lehmänhenkäys maustettuna tupakalla. Taas etsittiin syyllistä, kuka ei pystynyt pitämään tupakanhimoa kurissa? Syyllistä ei meidän porukasta löytynyt, joten syyllisiksi oli todettava muiden maiden tanssijat. HYI! 
Keikka ohjelmistossa oli tänään tämän vuoden Sottiisi-tansseja sekä Sappu syvältä. Meininki oli niin hyvä, että kuvioiden paikat olivat vähän hukassa ja osa porukasta tanssi välillä ulkona lavalta. Ei se homma aina suju edes mestareilta... hupsis:D Se ei kuitenkaan yleisöä haitannut ja raikuvin aplodein meidät saateltiin ulos lavalta. 

Keikan jälkeen pääsimme laulun saattelemana antamaan lahjan korvaamattomalle agentti-Emilille. "It's a pay day!" Ilman häntä ei ikinä varmaan reissuun päästäisi. Kiitokset olivat molemmin puoleiset ja Emil kutsui meidät jo ensi vuonna takaisin Bulgariaan.

Tästä oli suuntana taas ruokailu, joka oli yhtä kylmä kuin muinakin päivinä ja jos muu ei maistunut niin lautasia koristi suuret vesimelonikimpaleet. 
Massut ei niin täynnä mutta silti hyvillä mielin palattiin takaisin hotelille ja oli vuorossa perinteinen ostosten esittely. Ennen tilaisuuden virallista alkua pojat saivat yllätyksen kun käytävässä seisoi omat tytöt uusissa tiimipöksyissä. Ja sitten oli muotinäytöksen aika! Rahaa oli mennyt ja kasseista löytyi "yllättäen" samanlaisia vaatteita yhdeltä sun toiselta. Onnellisuus oli huipussaan kun yhdessä päätettiin, että yksi shoppailupäivä ei mihinkään riitä ja lauantaina palattaisiin vielä ostoskeskuksen ihmeelliseen maailmaan. 

Virallisen osuuden jälkeen koitti hetki jota kaikki olivat odottaneet... paitsi osku. Nyt ne lähtee! Hullun kiilto silmissään pojat tärisivät malttamattomina kun Iida ja Merja tekivät alku valmistelut. Tämän jälkeen vessan ovi sulkeutui tytöiltä ja pojat lähtivät viemään Oskua tielle josta paluuta ei ollut. Tytöt kuuntelivat välillä huolestuneina ja välillä taas nauraen poikien touhua oven toisella puolella. "Siul on ihan väärä asento", "Anna ku mie näytän". Iida pääsi haastamaan ammattitaitoaan kun loppusilaus oli tehtävä KYNSISAKSILLA?!?! Lopputulos kuitenkin tyydytti kaikkia vaikka pojat olivat odottaneet jo saavansa kiillottaa Oskun kaljun. Sitä varten oli ihan kiillotusvaha mukana. 
Päivä päättyi onnellisesti, kassit täynnä vaatteita ja Oskun kikkurat leikattuina. Park Hotel Moskvan huoneista kuului vain tuhinaa.

Touhukkain terveisin Karkki ja Iida

Keskiviikko 27.6 kolmas reissupäivä

Kolmas matkapäivä valkeni toisilla tuskaisempana kuin muilla. Pönttö kutsui muutamia meistä ahkerammin kuin toisia. Onneksi precosat ja imodiumit löytyivät läheltä ja helpotusta vaivaan saatiin nopeasti. Aamupalalle selviytyjiä odotti taas uusi yllätys - ruokamäärä oli pienentynyt entisestään. Onneksi tähän oli osattu varautua jo edellisenä päivänä ja moni meistä jatkoi aamupalaansa hotellihuoneen sängyllä nautittuna.

Aamupalan jälkeen osa porukasta suuntasi päättäjäisten harjoituksiin yhteisellä bussilla, jonka määränpäätä ei tiedetty. Pitkän kaartelun ja kiertelyn jälkeen saavuimme ilmeisesti Bulgarian tanssiryhmän tanssikoululle. Meillä ei ollut tietoa minkälainen päättäjäisissä esitettävä yhteistanssi tulisi olemaan  ja kuvitelmissamme ajattelimme, että se on yhtä helppo kuin mukana tanssimalla opeteltu avajaistanssi. Nopeasti meille valkeni että olimme tulleet kunnon hiulaustreeneihin, jossa opettelimme meille täysin uutta itäeurooppalaista tanssia. Onneksi paikalle oli valikoitunut ryhmämme parhaat rytmitaiturit - no ei oikeasti - ja tanssin opettelu sujui kuin tanssi. :D Oli mukava päästä kokeilemaan uutta ja samalla huomata että sarjojen muokkaaminen uuteen rytmiin (kahdeksaan laskettavat viiteen laskettavaan musiikkiin) ei ollutkaan niin haastavaa. Tahdin ykkönen oli meillä ehkä eri paikassa kuin muilla, mutta emme antaneet sen häiritä. Kahden tunnin treenit muuttuivatkin pian neljän tunnin treeneiksi, mutta siihenhän olemme jo tanssitaipaleemme aikana tottuneet.



















Päättäjäistanssiin tarvittiin yksi soolopari ja demokratian vallitessa pariksi määräytyi Sonja ja Oskari. Toiset vetosivat erilaisiin tekosyihin, joku koki edustavanasa aina ja toiset taas nojautuivat huonommuuteensa. :D Tanssimme tanssin alusta loppuun useita kertoja ja aina kun joku saatiin toimimaan päätettiin se heti muuttaa ihan toisenlaiseksi. Monen tunnin harjoittelun jälkeen saimme tanssin vihdoin kasaan ja hauskaa oli kun viimeisen läpimenon jälkeen, kun kaikki olivat jo lähdössä, koreografi halusi vielä tanssittavan kerran hänen vuokseen: "one time for me".

Sillä välin kun toiset harjoittelivat odotettua kovemmin muu porukka odotteli hotellilla ja nautti vapaa-ajasta. Aamupalan jälkeen alkoi lounaan odotus ja sen jälkeen odotimme muita tulevaksi treeneistä. Odotteluaikana draamalta ei vältytty kun yksi huonekunta sai "perheriidan" aikaiseksi. Yhdessä pohdittiin kuka oli käynyt vieraissa ja kenen huoneessa. Meille tärkeän periaatteen "syyllinen on löydettävä" innoittamana salapoliisityö alkoi ja lopulta selvisi, että Paula oli salaa käynyt päiväunilla Julian vieressä. Onneksi kuitenkin kaikki selvisi, tilanne raukesi ja pystyimme mielenrauhassa jatkamaan odottelua.

Lounaalle kuljimme Romanian bussissa, jossa tunnelma oli katossaan. Takaisin tullessamme joku mainitsi, että Jyväskylän kasvatustieteen yhteishaun tulokset olivat tulleet ja monet eivät meinanneet pysyä housuissaan internet-yhteyttä odotellessa. Hotellille päästyämme kuului muihin huoneisiin riemun kiljahduksia ja saatoimme vain arvata minkä takia. Juoksimme huoneeseen ja siellä meitä odotti iloa hehkuva uusi Jyväskylän yliopiston opiskelija Paula.


Kun vihdoin olimme taas kaikki koossa, aloitimme valmistautumaan tämän päivän keikalle. Totuttuun tapaan 15 min matkaan kului useampi vartti, sillä kuskimme kiersi ympyrää ennen kuin keikkapaikka löytyi. Esiintyminen oli siis samalla kilpailu, mutta tarkoituksemme oli mennä vetämään hyvä keikka ja näyttämään mitä suomalainen kansantanssi on. Eiliset festareiden avajaiset peruuntuivat, joten tänään ennen kilpailua hoidimme vielä sen ennen keikkailua. Avajaiset eivät menneet ihan niin kuin edellisenä päivänä oli harjoiteltu: Suomen lippu ei saapunut oikeaan aikaan lavalle ja yhteistanssissa kaikkien järkytykseksi emme olleetkaan takarivissä  toisten suojassa yleisöltä.

Tänään tanssimme Violan kartsuja ja keikan jälkeen saimme kehuja muilta mailta ja yleisöltä, mikä tietysti tuntui meistä mukavalta. Näimme myös hiukan muiden maiden tansseja, kuten Kosovon näyttävän esityksen. Olisimme mielellämme jääneet seuraamaan myös muiden maiden esityksiä, mutta "tiukan" aikataulun takia riensimme syömään ja sitten yhteiseen tanssi-illanviettoon.

Mennessämme illanviettoon saimme ensikosketuksen Sofian suurimpaan ostoskeskukseen, jossa tulisimme viettämään koko torstai aamupäivän. Homma meinasi lähteä ihan käsistä ja tyttöjä hillitsikin vain kauppojen ovissa olevat rautakehikot. Pohdimme myös voisimmeko jäädä yöksi ostoskeskukseen odottamaan kauppojen avautumista. Ylhäältä kuuluva jumputus kuitenkin keskeytti haaveilumme ja suuntasimme kohti illanviettoa. Illanvietossa oli hieman erilainen tunnelma kuin etukäteen ajattelimme, kun vieressä istuvalle täytyi huutaa eikä omia ajatuksiaankaan kuullut musiikilta. Onneksi kuitenkin pääsimme myös tanssimaan muutamaa yhteistanssia, kuten kreikkalaisten perinteistä rivitanssia. Pitkän päivän jälkeen olimme jo aivan uuvuksissa joten suuntasimme hyvissä ajoin hotellille ja nukkumaan.

Terkuin Olga, Oskari ja Sanni

Ensimmäinen festaripäivä 26.6

Ja päivä kaksi käyntiin niin, että Oskun tukka VIELÄ heilahtaa!

Ensimmäinen festaripäivä nytkähti käyntiin lyhyistä yöunista huolimatta positiivisella mielellä, sillä jokainen odotti kuola valuen aamupalaa. Aamupala kuitenkaan ei ollut ihan sitä mitä olimme odottaneet, sillä tarjolla oli tutun ja turvallisen Eurooppalaisen aamupalan sijaan: voileipä, marmeladia, voita, pari kinkkusiivua, vettä ja semi laimeahkoa teetä :D. Noh eihän tämä pieni aamushokki meitä Lappeenrantalaisia tanhuajia säikäyttänyt, vaan lähdimme jatkamaan matkaa  humppaavalla bussilla kohti reenipaikkaa. Bussia odotellessa Vilma sai kuulla iloisen uutisen sillä hän oli päässyt opiskelemaan, sekä saisi laukkunsa tänään myös takaisin.

Reenipaikkanamme toimi kaunis suihkulähteitä siellä täällä oleva puisto, jossa koirat pääsivät juoksentelemaan vapaana. Omaa treenivuoroa saimme odotella tovin jos toisenkin, onneksi tytöt käyttivät ajan hyödyksi ja letittivät toisiansa valmiiksi. Pojat taas löivät vetoa kolmesta levasta kuka onnistuisi potkaisemaan pulua ensimmäisenä, valitettavasti pulut voittivat tämän kierroksen.



Kun reenit oli reenattu oli aika lähteä etsimään sapuskaa, sillä porukka alkoi olemaan nälässä laihan aamupalan takia. Päätimme etsiä ruokapaikkamme kaupungin "pääkadulta" joka herätti monien tyttöjen shoppailupedot esiin, valitettavasti aika oli tässä vaiheessa tiukoilla eikä pedot päässeet ihan valloilleen. Ruokapaikkoja oli joka lähtöön, mutta yllätys yllätys päätimme mennä tuttuun ja turvalliseen mäkkäriin, tilaamista hankaloitti lievästi sanottuna kielimuuri.

Odottelusta saatiin nauttia sydämmemme kyllyydestä lisää kun Vilma, Ville ja Merja suuntasivat kauhealla kiireellä tapaamaan pormestaria valtuustotalolle (jonne oikeastaan ei ollutkaan kiire) ja me muut jäimme orpoina uuden oppaan hoiviin odottelemaan bussia joka lähti meitä karkuun. Selvisimme kuitenkin hotellille hengissä ja lyhenevän aikataulun puitteissa valmistauduimme kulkuetta ja keikkaa varten. Luulimme koko ajan että olimme myöhässä mutta oikeastaan olimme paikan päällä ensimmäisinä ja odottelimme muita tunnin verran.

Loppujen lopuksi odotimme vesisateessa sateenvarjojen alla aivan eksyksissä kulkueen alkamista koska oppaamme sanoi meille että "nähdään myöhemmin" (ps. ei nähty). Jonkin muun ryhmän opas tuli kyselemään missä bussimme ja oppaamme ovat joihin vastasimme ettemme tiedä ja hän otti meidät hellään huomaansa (kertoen samalla että kulkue on peruttu) ja johdatti meidät turvaan Makedonialaisten bussiin. Ihastelimme heidän  sulkahattujaan (tässä vaiheessa lopulta selvisi että keikkammekin oli peruttu sateen vuoksi). ja lauloimme yhdessä. Oppaamme löysivät meidän kanssa samaan bussiin, mutta Merja, Ville ja Vilma olivat vielä kadoksissa matkalla.

Hyvin pitkän odottelun jälkeen loputkin porukastamme löysivät perille ja suuntasimme etsimään itsellemme iltapalaa Lidlistä halpoja hintoja hurraten ja tunsimme olomme hetkellisesti miljonääreiksi.  Hotellille päästyämme pidimme "pienen" palaverin jossa kävimme läpi seuraavan päivän ohjelman ja sitten suuntasimme unten maille.





Terveisin,

Ville, Julia & Saija

Ensimmäinen oma ulkomaanmatka täältä tullaan

Valmiina matkaan lähdössä 

Vihdoin pääsimme kauan odotetulle omalle matkalle. Lähdettiin aamulla aikaisin liikkeellä pikku-bussilla kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää ja kohti uutta maata. Matkamme kentälle sujui oikein mukavasti kunnes olimme hieman myöhässä aikataulusta ja tulikin kiire, HUPS!

Perillä Helsinki-Vantaan kentällä 

Turvatarkastus jonossa 

Check-In: ssä kesti oletettua kauemmin, kun osalle ei satu tulostettua jatkolennolle lippua. Tämän jälkeen suuntasimme portille ja muutamat tulivat juosten paikalle pari minuuttia myöhässä tiukan turvatarkastuksen takia. Kaikki kuitenkin pääsimme koneeseen ja käänsimme nokan kohti Istanbulia. Lento oli lyhyt ja kesti vain kolme tuntia sekä ruoka oli maittavaa.

Kohti viimeistä päämäärää, Bulgarian Sofiaa.

Saavuttua perille Istanbuliin vaihdoimme konetta ja suuntasimme kohti lopullista päämäärää, Bulgarian Sofiaan. Lento meni hyvin, mutta perillä ilmeni ongelma kun yksi laukuistamme oli jäänyt edelliselle kentälle vaihdossa. Hetken selvittelyn jälkeen lähdimme hotellille ja pääsimme syömään ja nukkumaan.


Kaiken kaikkiaan ensimmäiseen päivään mahtui paljon tapahtumia niin hauskoja kuin kiireellisiä kommelluksia. Muista käydä seuraamassa myös seuraavina päivinä meidän kuulumisia täällä se muun somen kautta:

Instagram -> Kimurantti_
Facebook-> Kansatanssiryhmä Kimurantti

Terveisin,

 Ossi & Birgitta