Pyhä Perjantai

Tuttuun tapaan sateisessa Sofiassa lähdimme aamupalalle. Tällä kertaa aamupalalla odottikin positiivinen yllätys, kun höttöleivän rinnalle oli saapunut kananmuna ja nakki, sekä aamupalan kruunannut suklaamuffinssi. :D Aamupalan yhteydessä, sekä valmistautuessa päivään Iida selvitteli taas kateissa olevan paketin arvoitusta, mitä hän oli ensimmäisen kerran selvitellyt jo ennen juhannusta. Puhelin rälläsi ja tiukat sanat auttoivat pakettia löytämään tiensä (toivottavasti) perille.

Sitten olikin luostariretken aika. Rilan luostariin oli 175 km matkaa, joten ajomatkan oli kerrottu kestävän noin pari tuntia. Lähdimme matkaan meidän pörisevällä pikkubussilla, jonka kiihtyminen oli hitaampaa kuin Villen Opelin. Matka menikin rattoisasti, kun Ossi oli juttutuulella ja hauskuutti meitä monenmoisilla jutuillansa. Mieleenpainuvin tarina oli, kun hän kertoi löytäneensä donitsin keskeltä metsää omalla vartiovuorollaan armeijassa ollessaan. Ossi kertoi maanneensa jo kolme tuntia paikoillaan, kunnes yhtäkkiä hänen kätensä osui sokeridonitsiin ja hän pisti sen muitta mutkitta poskiinsa. Me muut emme pystyneet ymmärtämään Ossin donitsihimoa ja tästäkin saimme hervottomat naurut aikaan.

Loppujen lopuksi matka luostariin kestikin kolme tuntia ja näin ollen meille jäi tunti aikaa kiertää ja tutustua tähän Unescon maailman perintökohteeseen... :D Luostari oli upea kaikkine yksityiskohtineen! Kullatut seinät ja kauniit seinämaalaukset saivat meidät innostumaan sytyttämään Kimurantin oman tuohuksen. Kirkon sisällä ei saanut kuvata, mutta silti jotkut meistä uhmasivat tätä sääntöä ja koittivat salakuvata kirkkoa. Teimme myös pikaisen kierroksen luostarin museossa, jonne oli koottu muun muassa varhaisia tekstejä jopa 1300-luvulta ja luostarin saamia lahjoja muilta mailta. Kuvia luostarin pihalta kertyikin useita ja tässä niistä muutama:

Bussiin takaisin pääsyn jälkeen festari tarjosi meille leipälounaan. Alku matka menikin eväitä syödessä ja maanvyöryjä väistellessä. Bongailimme myös vesiputouksia vuorten seinämiltä. Ajoimme Rilan kauniin pikkukylän läpi, jota koristeli miljoonat viiniköynnökset täynnä viinirypäleterttuja sekä kattojen päällä komeilevat haikarat pesineen. Sonja kommentoikin, että tänne kylään syntyykin varmaankin paljon lapsia haikaramäärän perusteella. Loppu matka kuluikin hiljaisuudessa, kun nautimme kauneusunista ennen illan viimeistä koitosta.

Ajomatka takaisin kesti menomatkaa vähemmän, sillä pörisevä pikkubussimme sai vauhtia alamäestä. Meille jäi silti kuitenkin vain tunti aikaa taas valmistautua illan keikkaan.

Keikkapaikkana toimi jälleen tuttu maanalainen tunneli. Keikan oli suunniteltu kestävän 5-7 minuuttia, mutta koska halusimme esittää Öitsitin, Merja näppäili salaiset koodinsa puhelimeensa ja meille siunaantui 13 minuuttia esiintymisaikaa. Juuri ennen konsertin alkua, meille ilmoitettiin, että yhden parin tulisi osallistua tanssijoiden kisaan. Käytimme lavataitureitamme Karkkia ja Rasmusta, jotka eivät saaneetkaan kisata yhdessä, vaan heille arvottiin parit muista maista. Karkki sai parikseen turkkilaisen pojan, jolla kesti hieman lämmetä karjalaistytön kilpailuvietille. Rasmus sen sijaan sai Kosovolais-kaunottaren, jonka kanssa he ottivat lavan haltuun. Kisa muodostui kolmesta pikkukisasta: tanssikisasta, essun ja hatun sitomisesta toiselle selät vastakkain ja huivin ja Bulgarialaisen vyön laitosta toisilleen. Molemmat parit suoriutuivat erinomaisesti ja Rasmus parinsa kanssa veikeillä liikkeillään ja nopeudellaan voitti koko kisan. Hyvä Rasmus! Hyvä Suomi! (ei olla yhtään kilpailuhenkisiä..)  Palkinnoksi Rasmus sai pokaalin, kunniakirjan sekä blenderin. Blenderin arvoksi osoittautui noin 100€!

Vihdoin koitti meidän oman esityksen aika. Emme olleet ehtineet harjoitella Öitsittiä kunnolla ja ennen esitystä harjoitimme meille tuttua paniikkipedagogiikkaa. Muun muassa Birgitta pääsi täysin uudelle paikalle ja Iidan viime Öitsit esiintymisestä on aikaa melkein puoli vuotta. Esitys meni kuitenkin hyvin ja saatiin tällä kertaa kuviokin pysymään lavan keskellä. Yleisö tuntui myös nauttivan esityksestä, kun kameravalot välkkyivät koko esityksen ajan.

Tässä välissä jakelimme muille maille lahjoja ja lopuksi vuorossa oli tiistaina harjoitellun finaalitanssin vuoro. Osku ja Sonja loistivat omalla soolo-osuudellaan. Myös muut finaalitanssin tanssijat olivat ottaneet vaikearytmiset askeleet haltuun.

Illan kruunasi kilpailun palkintojenjako. Bulgarialaisjuontajan höpötyksestä emme meinanneet saada selvää, joten päätimme hurrata aina kun kuulimme "Finland". Ilmeisesti saimme kaksi erikoispalkintoa, joista toinen oli tuomaristolta parhaasta koordinaatiosta ja toinen kutsu Italiaan festareille. Harmiksemme saimme kaksi pokaalia kotiin kannettavaksi. Tulimme siihen tulokseen, että kilpailun voitti Kosovo, joka oli todellakin ansainnut voittonsa. Konsertin päätti railakas laulu We are the champions.

Nyt oli kaikki reissun keikat heitetty ja saimme olla tyytyväisiä niihin. Kurvasimmekin dinnerin kautta hotellille nukkumaan.

 Päivän teille kirjasi Sonja & Paula