11.-12.12 Kotia Kohti

Tiistai ja keskiviikko

Tiistaiaamu alkoi haikeissa tunnelmissa. Nyt oli todellakin viimeiset hetkemme täällä ihanuudessa ja lämmössä. Heräsimme reippaina, ja menimme uuden hotellimme aamupalalle. Se oli loistava ja kaiken näköistä sorttia oli tarjolla. Mahat täysinä siirryimme rannalle, jossa saimme vielä hetken aikaa nautiskella auringosta kunnes ihan meidän viereemme linnottautui  iso joukko korealaisia, jotka alkoivat pelaamaan lentopalloa. Suomalaisina meidän personal space ylitettiin, emmekä olleet erityisen ihastuneita tilanteeseen. Tyttöjen maatessa auringon alla, Ossi kävi ostamassa snorkkelin, mutta rahat eivät olleet riittäneet. Snorkkeli saatiin kuitenkin ostettua, sillä omien sanojensa mukaan Ossi oli avannut salaisen englanninkielen arkkunsa ja pummannut kassajonossa takana olevalta japanilaiselta puuttuvan dollarin. Myös tytöt pääsivät nauttimaan tästä hankinnasta. Meressä nähtiin paljon hienoja ja värikkäitä kaloja. Hauskaa oli ajatella, että olimme uineet niiden kanssa koko viikon. Leikki loppui kuitenkin hiukan kesken, kun jouduimme poistumaan rannalta ja kirjaamaan itsemme ulos hotellilta. Nopean suihkussa käynnin jälkeen lähdimme tekemään viime hetken ostokset, ja osa kävi täyttämässä mahan vielä mäkkärin ruuilla. Ostoshetken jälkeen oppaamme Maria hyvästeli meidät ja antoi tuliaisiksi uudet simpukkakaulakorut, joita meillä oli nyt kaksin kappalein.

Nyt oli aika hyvästellä Guam lopullisesti, kun lähdimme bussilla kohti lentokenttää. Matka kentälle oli lyhyempi, tai ainakin tuntui paljon lyhyemmältä, kuin tullessa. Saapuessamme kentälle oli vastassa taas yllätys, kun huomasimme, että lentomme on yli kaksi tuntia myöhässä. Onneksi tämä ei ollut maailmanloppu, koska Tokiossa meillä oli runsaasti aikaa tuhlattavana. Tsekkasimme laukkumme koneeseen ja saimme henkilökunnalta myöhästymisen takia kupongit, joilla saimme ruokaa tai juomaa 15 dollarin edestä ilmaiseksi. Sehän ei meitä haitannut ollenkaan, vaan turvatarkastuksen jälkeen katsoimme jo ruokapaikat valmiiksi. Turvatarkastus oli perinteisesti jenkkiläinen ja laukkujen ja nesteiden lisäksi hihnalle laitettiin myös kengät. Kaikki pääsivät kuitenkin ongelmitta läpi vaikka kriminaalimme Paula yritti salakuljettaa aurinkorasvan mukanaan. Siirryimme yhtenä laumana portille, sillä olemmehan "laamaelläimiä".

Lento Tokioon lähtikin hieman aikaisemmin, koska kone oli saatu valmiiksi etuajassa. Lento sujui mukavasti elokuvia katsellen, mitä nyt elokuvia piti hieman tulkita, koska englanninkielisiä tekstityksiä ei löytynyt kuin muutamasta leffasta. Häslinkiä lennon aikana aiheutti myös Japanin tullilaput, joita pohdimme lentoemojen kanssa, että tarvitseeko meidän niitä täyttää vai ei. Loppujen lopuksi päädyimme täyttämään lappuset ja lentoemot olivat tyytyväisiä. Aiheutimme myös lennon aikana yleistä paheksuntaa, sillä kuulemma häiritsimme paikallisten nukkumisrauhaa kello kahdeksalta illalla...  Kentälle päästyämme meille selvisi, että meidän todellakin täytyy siirtyä pois kansainväliseltä puolelta, sillä kenttä meni yöksi kiinni. Japanin puolelle ei lihaa saanut tuoda, joten leiriydyimme retkikunnaksi ympyrään tullin etupuolelle syömään Guamilta ostettuja pitsoja.

Välipalahetken jälkeen siirryimme Japanin maaperälle ja aloimme metsästää paikkaa, jossa voisimme viettää seuraavat 13 tuntia. Muut jäivät odottelemaan ulko-ovien viereisille penkkialueille, kun Emma ja Merja lähtivät selvittämään kapselihotellin tilannetta ja muutenkin paikkaa missä voisimme yömme viettää. Kapselihotelli oli täynnä, jolloin meille valkeni totuus, että vietämme yön kyseisillä penkeillä, missä jo olimme. Ennen nukkumaankäymistä yritimme käydä ostamassa juotavaa, mutta ainoastaan Visa debit -kortit ja paikallinen raha kävivät, sillä olimmehan poistuneet kansainväliseltä alueelta. Pienen säädön jälkeen pääsimme kuitenkin käymään yöpuulle. Jokainen veti peitoksi sitä mitä käsimatkatavaroissa sattui olemaan. Osa porukasta oli älynnyt ottaa huiveja mukaan, jotka kävivät oikein hyvin peitosta.

Penkeillä nukutun yön jälkeen heräsimme ja lähdimme siirtymään kohti kansainvälistä aluetta. Emme kuitenkaan päässeet sinne, sillä passintarkastus aukesi vasta muutaman tunnin päästä. Jäimme siis etsimään ruokapaikkaa. Aamupalapaikoiksi valikoitui tuttuakin tutummat Mäkkäri ja Starbucks. Vilma ja Osku olivat kuitenkin rohkeita, ja päättivät kokeilla paikallista sushia.

Aamupalan jälkeen suuntasimme kohti turva- ja passintarkastusta, sillä jono vaikutti pitkältä. Tässä kohtaa meille selvisi, että turva- ja passintarkastus olivatkin jo auki, toisin kuin infopisteellä oli meille kerrottu. Kaikki pääsimme turvallisesti takaisin kansainväliselle puolelle ja aloimme suunnata kohti porttia. Aikaa meillä tässä vaiheessa oli rapiat kolme tuntia ennen kuin kone lähtee, joten jokainen viihdytti itseään haluamallaan tavalla toiset shoppaillen toiset nukkuen.

Vihdoin koitti kauan odotettu lento koto SUOMEEN! Lentokoneenamme toimi jo tutuksi tullut JAL, koneessa Karkille ja Iidalle kävi hyvä tuuri, kun he pääsivät istumapaikoille, jossa oli rutkasti jalkatilaa ja taaksekkaan ei ilmestynyt kavereita. Samaan aikaan muutama rivi taaksepäin ryhmämme pitkäjalkaiset Ville ja Vilma taistelevat miten päin tuolissa istua kun jalkatila oli erittäin rajallinen. Lento meni pitkälti kaikilta nukkuessa, syödessä ja elokuvia katsellessa. Ruokailussa positiivista oli, että saimme valita ruoan kuvan perusteella mitä halusimme syödä, tämä helpotti sitä kun meistä ei ainakaan toistaiseksi kukaan japania puhu.

Kappas kehveliä lento mennä hujahti ja olemmekin jo takaisin Suomessa. Ennen kun pääsimme virallisesti Suomen maankamaralle, jouduimme vielä menemään viimeisen passitarkastuksen läpi. Passitarkastusautomaatti heittäytyi taas hankalaksi ja osa joutui menemään passintarkastajan luokse. Ossi joutui heti kokemaan ahdistuksen hetkiä, kun tarkastaja olikin tuttu kotikonnuilta ja alkoi heti kyselemään. Lentokoneesta ulos astuttua saimme tuntea ihanan raittiin ilman kulkeutuvan sieraimiimme ja avaavan tukkoiset nenät. Heti saapuvien aulaan päästyämme osa ryntäsi vessaan ja ai että, olikin mukava käydä suomalaisessa vessassa, kun ovet avautuivat ulospäin, tiesi miten ovi lukitaan ja jopa osasi lukita oven! Myös se, että vesipullon sai täyttää hanasta tuntui luksukselta!
Hyvästeltiin meijän Helsingin ulkkarit Vilma ja Birgitta ja päästiin vihdoin lähtemään kohti kotia! Ennen Lappeenrantaa pysähdymme vielä Haminassa saattamassa sotilaspoikamme Oskarin takaisin kasarmille. Loppujengi matkustaa vielä lähtöpisteeseen, jossa meitä ainakin toivottavasti odottaa vanhemmat! Matkustusta takana 38 tuntia ja nyt myö painetaan päät tyynyihin.

Terkuin, Olga, Ossi, Emma, Ansku, Sonja, Ville ja Iida

10.12. Suuntana shoppailu

Aamulla heräsimme puoliyhdeksältä ja suuntasimme tuttuun tapaan heti aamupalalle. Hotkimme ruuat nopeasti mahoihimme ja lähdimme valmistautumaan rahojen tuhlaukseen eli shoppailuun. Samalla myös heitimme viimeiset tavarat matkalaukkuihin ja veimme ne matkatavarasäilytykseen. Mariaa odottaessa myöhästyimme ensimmäisestä bussistamme. Odotusaika oli niin pitkä että sillä aikaa Paula, Olga ja Merja ehtivät käydä lähikaupassa ostoksilla. Lopulta Maria saapui ja lähdimme kävelemään bussia kohti. Matkalla saimme kuulla että maksullisen bussin sijasta kohteeseen pääsee myös ilmaiseksi. Tottakai halusimme säästää kaikki dollarimme tuhlattavaksi outlet-kylään, joten lähdimme kohti uutta pysäkkiä. Matkalla sinne näimme keltaisen bussin ajavan ohitsemme ja tajusimme että olimme myöhästyneet jo toisesta bussista. Seuraavan bussin tuloon oli parikymmentä minuuttia joten menimme läheiseen kauppakeskukseen viilentymään ja ihailemaan kalliita swarovskeja.

Vihdoin pääsimme bussiin, vaikka emme meinanneet aluksi uskaltaa nousta kyytiin sillä bussi oli keltaisen sijasta valkoinen. Bussi vei meidät perille Guam Premier Outleteille, jossa shoppailupedot pääsivät irti. Ensimmäiseksi suurin osa suuntasi Tommy Hilfiger -kaupan ovelle ja siinä kohtaa hyvästelimme rahamme lopullisesti. Parkkipaikan toiselta puolelta löytyvä Forever 21 oli toinen suosikkikauppa. Rahaa paloi, lompakot täyttyivät kuiteista ja kädet ostoskasseista kun kirmasimme kaupasta toiseen.

Muutaman tunnin shoppailun jälkeen nälkä alkoi jo kurnimaan ja suuntasimme yhdessä food courtiin. Birgitta ja Vilma olivat lähteneet jo ennen muita ruokaosaston vessoille ja sieltä palatessaan Birgitta kertoi meille järkyttävän uutisen. Vessa oli niellyt hänen vahvuuksilla varustetut Guessin aurinkolasinsa putkistojen uumeniin. Ruoka-aukiolta jokainen löysi mieleistään syömistä. Huvitusta aiheuttivat päänkokoiset limut (jotka olivat ”keskikokoisia”) ja onnenkeksit, joista saatiin mitä osuvimpia neuvoja ja toteamuksia. Mahat täynnä suuntasimme takaisin shoppailun pyörteisiin.

Viimeiset pari tuntia kuluivat kuin hujauksessa, mutta jalat rupesivat huutamaan jo hoosiannaa tarmokkaan kaupoissa kiertelyn jäljiltä. Tosin poikien näkökulmasta viimeiset pari tuntia olivat maailman hitaimmat. Miehet päättivät viihdyttää itseään erilaisilla aktiviteeteilla kuten hierontatuoleilla kauppakeskuksen käytävällä ja VR(eli virtuaali realiteetti) -lasipisteellä, josta Ossi ja Ville saivat päät ihanasti kipeäksi. Tyttöjen iloksi pojat myös päättivät viihdyttää meitä kokeilemalla mitä erikoisempia asukokonaisuuksia. Totesimme, että olimme saaneet shoppailtua tarpeeksi ja lähdimme bussilla takaisin kohti uutta hotelliamme.

Siellä meillä kuitekin odotti jännittäviä hetkiä, kun hotelliin kirjautumisen yhteydessä esiintyi hieman ongelmia. Varausta ei tuntunut löytyvän ja respan työntekijät olivat yhtä pihalla kuin itse olimme. Parin tunnin odottelun ja selvittelyn jälkeen saimme kaikki kuitenkin huoneet vaikkakin vähän eri puolilta hotellia. Olimme varanneet pöydän läheisestä Hard Rock Cafe -ravintolasta, joten kirmasimme huoneisiin valmistautumaan. Hieman kiirehän siinä tuli, mutta hyvin lopulta kerkesimme.

Vesi herahti jo kielelle, kun odotimme ruokalistojen saapumista, sillä ensimmäiset versiot olivat jonkinlaisen kommunikaatiokatkoksen vuoksi venäjänkielisiä. Kaikki annokset näyttivät herkullisilta, mikä teki tietysti valinnasta vaikeaa. Saimme kuitenkin jokainen valittua itselle mieleisen aterian. Hotkaistuamme herkulliset ruokamme kohotimme maljan onnistuneelle reissulle ja muistelimme, että jokainen marjanpoiminta kerta sekä tori lauantain oli sen arvoista. Olo oli niin onnellinen ja epätodellinen. Vähän oli myös haikeaa, kun tiesi että seuraavana päivänä olisi aika jättää paratiisisaari taakse.

Mahat pyöreinä kömmimme hotellille ja pakkailimme hieman seuraava päivää varten tavaroita. Olimme selkeästi tottuneet liian hyvään, sillä ärräpäitä lenteli, kun tuskailimme uuden hotellimme säälittävän wifi-yhteyden kanssa. Pian pääsimme onneksi kömpimään sänkyihin ja tyytyväinen tuhina täytti Guam Plaza hotellin.

Tiimityönä tehdyn tarinan teille tarjoilee Vilma, Karkki, Sanni, Paula, Rasmus, Birgitta ja Osku

Ympäriajo sunnuntai 9.12

Käytiin aamulla tuttuun tapaan aamupalalla, joka ei ollut muuttunut piiruakaan edellisistä aamuista. Mehu meinasi loppua kesken, kunnes se loppuikin. Lopuille jäikin vain jäävettä mukien täytteeksi.
Bussille mentiin taas kiireellä, mutta kuten aina suomalaiset olivat jälleen kerran muita ennen paikalla. Saatiinkin oottaa bussissa aimo tovi, että meijän latinokaverit suvaitsivat saapua paikalle. Vihdoin odotettu saarikierros voi alkaa!

Reilu puoli tuntiahan siinä meni, mutta päästiinhän perille Two lovers pointtiin. Kaikki juoksivat bussista hiki päässä kohti kallion kielekettä ottamaan selfieitä turkoosista merestä. Kuvien ottamisen lomassa huomasimme, että kaiteissa oli paljon sydänlukkoja, ja päätimme itse asentaa oman Kimurantti-lukkomme ja lukita meidät Guamille.

Seuraavaa näköalapaikkaa kohti ajaessa kuulimme, ettei aika välttämättä riitäkään uimiseen. Siitähän vasta kuumissaan olevat suomalaiset kimmastuivat ja alkoivat pommittaa oppaita kysymyksillä vuoron perään uimisen toivossa. Pian bussin ikkunoista vihdoin sinersi kimmeltävä meri ja toiveemme toteutui! Pääsimme siis uimaan paikallisten räkälärantaan. Alkujärkytyksen jälkeen meressä uimisesta ja laiturilta hyppimisestä kehkeytyikin mukavaa ajanvietettä 40 minuutiksi kunnes taas tuli kiire bussiin.

Loppumatkasta monien silmät alkoivat jo painumaan kiinni, kun innokkaimmat pysyivät vaikka väkisin hereillä nähdäkseen maisemia. Välillä kuului huuto ”KATTOKAA OIKEALLE! KUVA!!!” Kuvasaldo jäi kuitenkin hieman vähäiseksi bussin heilumisen sekä tiheän ja vehreän kasviston takia. 

Aikataulun laahatessa jäljessä, meillä oli jo totuttuun tapaan vähän kiire valmistautua country nightsiin. Osa päätti käyttää ajan hyödykseen nukkumalla päiväunet ja jättää valmistautumisen vähemmälle. Museolla olikin saapuessamme jo täysi tohina päällä, kun maat alkoivat valmistamaan tarjottaviaan. Vuorossa oli siis farewell dinner eli saatiin syyä nii paljo et napa ratkee ja esitellä omaa maata ja kulttuuria. Meillä oli tarjolla hyvinkin suomalaista syötävää: ruisleipää, ruisnappeja erilaisilla täytteillä, karkkeja sekä tietenkin Koskenkorvaa, joka osottautui hitiksi.

Maukkaan ruuan jälkeen olikin meidän Suomi-esitelmän vuoro, joka pienten teknisten ongelmien ja huonon wifin takia meinasi olla fiasko. Kauniilla lumisilla kuvilla kuitenkin saimme tunnelman taas kohoamaan. Meillä oli jopa spesiaali vieras Suomesta, joka pääsi jo pikkuhiljaa alkavan joulukiireen keskeltä matkaamaan Guamille. Ilta kului tequilaa nauttien, argentiinalaisia ja costaricalaisia tansseja tanssien sekä yhdessä nauraen.

Illemmalla oli vuorossa meijän lempiosio eli lahjojen vaihto. Myö saatii lahjoja hatuista ja huiveista tequilapulloihin.

Kesken meijän vuoron vettä alkoi satamaan taivaan täydeltä ja jouduttiin pakenemaan hirveän härdellin saattelemana kukin sateensuojaan, onneksi Ossi oli kantanut koko viikon omaa sateenvarjoa mukana ja säilyi kuivana. Meijän tavarat oli tietenkin keskellä pihaa ja ruisleivät kastuivat. Kaiken häsäyksen keskellä onnistuimme kuitenkin laulamaan ja antamaan vielä lahjat oppaillemme ennen kuin meidät häädettiin koko alueelta ulos. Kaiken sekoilun keskellä kaikkien maiden tavarat oli siirretty sateensuojaan yhteen isoon kasaan ja tavaroiden löytämisessä oli omat ongelmansa. 
Bussimatka oli jälleen railakas kun jokaisella maalla oli päällä iltavillit. Meksiko ja Costa Rica halusi kuulla varmaan kymmenennen kerran Liilealaile-laulun, jonka tahdissa matka hotellille taittui rattoisasti laulaen, nauraen ja bilettäen. 

Hotellin aulassa päästiin vielä vähän lisää itkettämään ihmisiä ja annettiin meijän viimeinen lahja laulun saattelemana. Ennen hotellihuoneisiin siirtymistä pari meksikolaisystävää tuli yllättämään ja kiittämään Merjaa hienolla Meksiko-paidalla! Jälleen kerran päästiin hymyilemään posket kramppiin yhteiskuvissa ja jättämään haikeat jäähyväiset. 

Pikkuhiljaa kaikki alkoivat nuokkumaan ja toivomaan pääsevänsä vällyjen väliin pitkän päivän jälkeen.

Kirjotti,
Ansku, Ossi ja Oskari

8.12 Rantalauantai ja festarin viimeiset keikat

Heräsimme viimeiseen festaripäivään virkeinä, koska saimme nukkua ennätyksellisen pitkään, kymmentä vaille yhdeksään. Edellisten kuuden aamujen herätysten jälkeen oli kiva nukkua pitempään. Perinteisen aamupalan jälkeen suunnattiin rannalle ottamaan aurinkoa ja pulikoimaan. Rannalla tytöt suuntasivat perinteisesti hiekalle (paitsi Sonja) ja pojat jäivät altaille pelailemaan palloa. Hetken palvonnan jälkeen oli aika pulahtaa mereen ja kaikkien ihmetykseksi Ville sai houkuteltua jopa Sonjan meriveteen uimaan ja kuviokellumaan. Poikien harmitukseksi kaikki tytöt, joilla on ripsienpidennykset, olivat merivedessä rauhoitettuja, joten tytöt saivat rauhassa uida meressä ilman pelkoa että pojat upottavat heidät veteen. Muutama rohkea uskalsi vuokrata polkuveneen.

Kun olimme saaneet ihailla polkuveneitä ja uida meressä, siirryimme altaiden ääreen. Siellä pojat pääsivät kiusaamaan tyttöjä ja loppujen lopuksi kaikki tytöt olivat käyneet altaan pohjalla. Iidan ja Karkin vesipainin seurauksena pääsimme suorittamaan suurta operaatiota, kun Iidan bikinien yläosa lähti auki ja kaikki juoksimme muuriksi hänen ympärilleen. Muut ihmiset tuijottivat meitä ihmeissään kun me nauroimme tapahtuneelle, mutta kukaan ei onneksi tullut kysymään syytä. 

Auringon oton ja uimisen jälkeen saimme ruokaa, mutta kuten muinakin päivinä, meidän olisi pitänyt mennä syömään omiin huoneisiin. Hotellissa on sääntö, ettei yleisissä tiloissa saa syödä muualta ostettua ruokaa. Me emme kuitenkaan ahtaisiin huoneisiin halunneet ahtautua, joten söimme jo tutuksi tulleen yläaulan hissien luona. Ruokana oli subway leivän tapaisia leipiä ja oikein hyvää salaattia, jota olisi voinut olla meille enemmän. Saimme ruuasta tarpeeksi energiaa ja ehdimme nopeasti käydä shoppailemassa läheisessä ABC Storessa ja suurin osa tytöistä osti samanlaiset Guam paidat. Säästelimme onneksi rahojamme parempia kauppoja varten ja kiirehdimme äkkiä huoneisiimme laittautumaan viimeistä keikkaa varten. 

Ennen keikkaa päätimme lähteä rannalle ottamaan kuvia kansallispuvut päällä. Merja oli aikaisemmin päivällä tiedustellut meille sopivan kohdan kuvien ottoa varten. Jouduimme kiertämään rannalle hieman kauempaa, koska emme halunneet hiekoittaa kansallispukujamme kävelemällä rannalla. Matka osoittautui erittäin hikiseksi ja onnistuimme jopa ”eksymään” matkalla kahdesti. Rannalle päästyämme ja hiet pyyhittyämme aloimme valmistautumaan pitkään silmien siristelyyn ja kuvien ottoon. ”Noniin silmät kiinni! Rentouta kasvot, valmiina, kolme kaksi yksi nnyt”. Kun kuvat oli otettu, lähdimme kävelemään takaisin hotellille, jotta kerättäisiin bussiin. (Ei muuten kävelty teitä pitkin, vaan jokainen tallusti rantaviivaa pitkin.)

Bussimatka kohti viimeistä keikkaa sujui hauskoissa merkeissä, kun pojat salakuvasivat nukkuvia tyttöjä (nukkumisasennot ja ilmeet oli pakko ikuistaa). Auringonotto ja uiminen oli väsyttävää puuhaa, joten pienet unet ennen keikkaa oli tarpeen. Saavuttuamme keikkapaikalle saimme kuulla yllättävän uutisen että pitäisi viimeisen kerran piti tanssia aloitus ja lopetustanssit (tanssiliikkeet ja musiikki eivät olleet helpoimmasta päästä). Suurempi yllätys oli kuitekin, kun oppaamme Kyana antoi meille lahjat (tytöille kukat ja pojille pinssit). Vilmalla riitti paniikkia, koska hän oli unohtanut fereesin hotellille, joten Mariamme lähti viemään häntä autolla sinne (ruuhka yllätti) ja saapuminen takaisin keikkapaikalle oli puoli tuntia ennen aloitusta. 

Keikkamme meni hyvin ja yleisö tykkäsi todella paljon. Koska päivä oli festarin viimeinen, alkoi järjetön kuvien ottaminen muiden ryhmien ja yksittäisten ihmisten kanssa. Aikaa kului todella paljon (tuntui että melkein tunti hymyiltiin koska poskipäät olivat sen jälkeen kipeinä). Suloisin hetki koettiin, kun Karkki sai meksikolaiselta pojalta lahjaksi hatun kera suukon poskelle. 

Hyvillä mielin pääsimme syömään ruokaa, mutta pettymykseksi saimme vain pelkkää riisiä, koska ruoka loppui kesken. Meille kuitenkin tilattiin lisää ruokaa ja saimme nauttia herkullisista meloneista sekä juustoista. 

Mexiko

 Argenttiina

 Guam

 Meidän jenkki ystävämme hotellilta

 Costa Rica

 Arturo ja tytöt

Mahat täysinä siirryimme bussille joka vei meidät hotellille. Odotimme innolla tulevaa illanviettoa, jossa saisimme tutustua lisään muiden maiden tanssijoihin. Odotuksemme olivat korkealla mutta päädyimme pieneen paikkaan jossa yhdistyivät Lappeenrannan Giggling Marlin ja Toteemi :D Emme kuitenkaan pelästyneet kuoliaaksi paikasta, vaan tanssimme ja juttelimme uusien ystäviemme kanssa. Olimme kuitenkin niin väsyneitä rankan päivän vuoksi, ja siksi lähdimme hyvissä ajoin pois mäkkärin kautta hotellille nukkumaan. 

Tapahtumarikkaan päivän teille kirjasivat Julia ja Rasmus