Kotiin lähdön aika

Viimeisenä aamuna Bulgariassa meidät herätti ensimmäisen kerran matkan aikana auringonsäteet! Heti herättyämme alkoi viimeisten tavaroiden tunkeminen laukkuihin ja sen jälkeen jännitimme mitä matkavaa'an lukemat näyttäisi. Kaikkien helpotukseksi pysyimme hyvin määriteltyjen kilorajojen sisällä ja laukutkin mahtuivat himoshoppailusta huolimatta kaikilla kiinni.

Kerrankin olimme alakerran aulassa kaikki valmiina hyvissä ajoin, eikä kenenkään tarvinnut viime tipassa juosta yläkertaan hakemaan unohtuneita tavaroita (niin kuin useana muuna aamuna oli käynyt). Onneksi myöskään bulgarialainen lasten voimistelujoukkue ei ollut vielä herännyt tukkimaan hissejä ja matka myös 14. kerroksesta sujui suhteellisen nopeasti. Alhaalla meitä odotti kaksi bussia Tipun ja Tytin kera. Tulomatkasta järjestäjät olivat näin ollen oppineet ettei 15 matkustajan bussiin mahdu 15 ihmisen lisäksi 30 laukkua... :D

Autojen lastauksen jälkeen matkamme lentokentälle pystyi alkamaan. Matkaan oli varattu tunti aikaa, koska yleensä 15 minuutin matkaan menikin useampi vartti. Tänään kuitenkin kuskimme (joka ei oikein osannut vaihtaa vaihteita) laittoi uuden vaihteen silmään ja matka taittui todella vain 15 minuutissa! Lentokentälle saavuttuamme saimme vain hetkisen nauttia Sofian lämmöstä ennen kuin chek-in jono kutsui. Suomalaiseen tapaan jonotimme chek-in:n avautumista nauttien samalla aamupalapussista. Aamupalaksi oli samat herkut kuin aiemminkin, mutta voin/marmeladin levittäminen oli hieman hankalaa sillä aterimet olivat jääneet pois matkasta.

Rauhallisesti odotellessamme meitä odotti järkytys kun ulkomaalaiset mammat kiilasivat häikäilemättömästi eteemme chek-in jonossa. Annoimme asian olla sillä mammoilla oli selvästi kova kiire jonottamaan seuraavaan pisteeseen. Kun olimme saaneet laukut chekattua lentokoneeseen oli aika jättää hyvästit oppaillemme. Tämän jälkeen suuntasimme turvatarkastukseen. Sofiassa olikin hieman erilaiset järjestelmät ennen portille pääsyä ja passintarkastuksessa virkailija ei edes vilkaissut meihin päin. Myös turvatarkastuksessa Merja, Ville, Rasmus ja Vilma tarkastettiin huumeiden varalta, mutta myös nämä meidän epäilyttävimmätkin ryhmän jäsenet läpäisivät testin puhtaasti.

Portille löydettyämme meille jäi vielä hetki aikaa ennen koneeseen nousua ja osa käytti aikansa hyväksi tuhlaillen viimeisiä levojaan. Merjakin sai viimein paljon toivomaansa etana-rasvaa, joka kuulemma siloittaa rypyt vaikka haiseekin kuin Tatianan henkäys. Koneeseen noustessa muutamalla meistä meinasi mennä tunteisiin, kun b-luokan kansalaiset (koneeseen nousun b-ryhmä) meinasi ohittaa meidät a-luokan kansalaiset. Onneksi kuitenkin jokainen löysi arvoisensa paikkansa ja säästyttiin suuremmilta konflikteilta.

Jouduimme odottamaan melkein puoli tuntia lentoon nousua Istanbulin lentokentän ruuhkan takia. Kone kuitenkin otti menetetyn ajan kiinni emmekä kerenneet muuta tehdä kuin syödä päivän toisen (ensimmäisen kunnollisen) aamupalan lennon aikana. Lentohenkilökunnalle meinasi tulla hirveä kiire kun tarjottimet täytyi saada pöydiltä korjattua ennen kuin kosketimme maan pintaa. Tarjottimien pöydille jääminen olisi voinut olla kohtalokasta sillä laskeutuminen ei ollutkaan aivan niin sulava kuin aikaisemmilla kerroilla: melkein pomppasimme takaisin taivaalle kun pyörät ensimmäisen kerran koskettivat maan pintaa.

Purkautuminen koneesta ei mennytkään kuin Strömsössä kun Paula meinasi unohtaa käsilaukkunsa koneeseen ja Birgitta ei meinannut saada laukkuaan matkatavarahyllyltä, vaan tarvitsi apua muilta matkustajilta. Kaikki kuitenkin selvisivät lopulta tavaroineen ahtaaseen bussiin, jossa toisiimme liimautuneina matkasimme terminaaliin. Sää Istanbulissa oli todella erilainen mihin olimme Sofiassa tottuneet ja monille tämä lehmän henkäykseltä tuntuva äkillinen ilmastonmuutos kohotti hikikarpalot otsalle.

Kentällä oli kiirettä ja hulinaa emmekä aluksi tienneet mihin matkamme seuraavaksi veisi. Tuttuun tapaan löysimme kuitenkin pian itsemme Starbucksin jonosta. Superhalvat hinnat yllättivät meidät ja hämmennykseltä emme ilmeisesti saaneet artikuloitua nimiämme kunnolla, sillä mukeissa meitä odotti mitä kummallisimpia nimimuunnoksia kuten Poulu, Iina, Sonnj, Dirgitt ja Rasmu (arvaa kuka on kuka). Vain Julia ja Saija olivat onnistuneet tehtävässään.

Kun portti selvisi, huomasimme että se on aivan toisella puolella Istanbulin suurta kenttää ja näin alkoi suunnistus ihmismassojen läpi. Koneeseen noustessamme saimme taas olla a-luokan kansalaisia paitsi Birgitta, joka oli jostain syystä saanut alennuksen b-luokkaan. Tälläkin kertaa saimme odottaa koneessa nousua yli puoli tuntia. Onneksi kuitenkin koneen viihdejärjestelmä toimi myös maassa ollessa ja suuresta valikoimasta suosikkinsa löydettyään suurin osa aloitti elokuvan katsomisen. Meidän harmiksemme lento kesti vain kolme tuntia ja kaikkia kymmeniä hyviä elokuvia emme kerenneet katsomaan.

Lennon aikana ilmeni turbulenssia ja matkaan meinasi tulla muitakin mutkia kun neljä meistä jäi ilman pasta-annosta. Pastattomille vain todettiin ettei valintamahdollisuutta enää ole, mutta ruokaa aloitellessa kummasti myöhemmin ruuan saaneille pastaa vielä taiottiinkin jostain. Onneksi kuitenkin ilmaiset viinipullot kohensivat pastattomienkin mieltä. Koneen lasku oli taas hieman jännittävä kovan tuulen vuoksi ja osa meistä kärsi myös huonosta olosta koneen heiluessa voimakkaasti. Maahan kuitenkin selvittiin ja seuraava jännityksen aihe oli löytyisivätkö matkalaukkumme periltä. Kaikkien laukut kuitenkin saapuivat ja poikienkin prosenttijuomat säilyivät ehjinä.


Pakkasimme laukkumme tällä kertaa hyvin toimivaan pikkubussiin (kuskikin osasi käyttää vaihteita :D) ja matkasimme Pukaron Burger Kingin kautta Lappeenrannan Prismalle, jossa meitä oli vastassa tutut tukijoukot. Näin pääsi päätökseen meidän eka ikioma matkamme ja kaikki pääsivät 15,5h matkustuksen jälkeen omiin sänkyihin yöunille.

Matkapäivän tunnelmista kertoi Sanni, Paula ja Saija