8.12 Rantalauantai ja festarin viimeiset keikat

Heräsimme viimeiseen festaripäivään virkeinä, koska saimme nukkua ennätyksellisen pitkään, kymmentä vaille yhdeksään. Edellisten kuuden aamujen herätysten jälkeen oli kiva nukkua pitempään. Perinteisen aamupalan jälkeen suunnattiin rannalle ottamaan aurinkoa ja pulikoimaan. Rannalla tytöt suuntasivat perinteisesti hiekalle (paitsi Sonja) ja pojat jäivät altaille pelailemaan palloa. Hetken palvonnan jälkeen oli aika pulahtaa mereen ja kaikkien ihmetykseksi Ville sai houkuteltua jopa Sonjan meriveteen uimaan ja kuviokellumaan. Poikien harmitukseksi kaikki tytöt, joilla on ripsienpidennykset, olivat merivedessä rauhoitettuja, joten tytöt saivat rauhassa uida meressä ilman pelkoa että pojat upottavat heidät veteen. Muutama rohkea uskalsi vuokrata polkuveneen.

Kun olimme saaneet ihailla polkuveneitä ja uida meressä, siirryimme altaiden ääreen. Siellä pojat pääsivät kiusaamaan tyttöjä ja loppujen lopuksi kaikki tytöt olivat käyneet altaan pohjalla. Iidan ja Karkin vesipainin seurauksena pääsimme suorittamaan suurta operaatiota, kun Iidan bikinien yläosa lähti auki ja kaikki juoksimme muuriksi hänen ympärilleen. Muut ihmiset tuijottivat meitä ihmeissään kun me nauroimme tapahtuneelle, mutta kukaan ei onneksi tullut kysymään syytä. 

Auringon oton ja uimisen jälkeen saimme ruokaa, mutta kuten muinakin päivinä, meidän olisi pitänyt mennä syömään omiin huoneisiin. Hotellissa on sääntö, ettei yleisissä tiloissa saa syödä muualta ostettua ruokaa. Me emme kuitenkaan ahtaisiin huoneisiin halunneet ahtautua, joten söimme jo tutuksi tulleen yläaulan hissien luona. Ruokana oli subway leivän tapaisia leipiä ja oikein hyvää salaattia, jota olisi voinut olla meille enemmän. Saimme ruuasta tarpeeksi energiaa ja ehdimme nopeasti käydä shoppailemassa läheisessä ABC Storessa ja suurin osa tytöistä osti samanlaiset Guam paidat. Säästelimme onneksi rahojamme parempia kauppoja varten ja kiirehdimme äkkiä huoneisiimme laittautumaan viimeistä keikkaa varten. 

Ennen keikkaa päätimme lähteä rannalle ottamaan kuvia kansallispuvut päällä. Merja oli aikaisemmin päivällä tiedustellut meille sopivan kohdan kuvien ottoa varten. Jouduimme kiertämään rannalle hieman kauempaa, koska emme halunneet hiekoittaa kansallispukujamme kävelemällä rannalla. Matka osoittautui erittäin hikiseksi ja onnistuimme jopa ”eksymään” matkalla kahdesti. Rannalle päästyämme ja hiet pyyhittyämme aloimme valmistautumaan pitkään silmien siristelyyn ja kuvien ottoon. ”Noniin silmät kiinni! Rentouta kasvot, valmiina, kolme kaksi yksi nnyt”. Kun kuvat oli otettu, lähdimme kävelemään takaisin hotellille, jotta kerättäisiin bussiin. (Ei muuten kävelty teitä pitkin, vaan jokainen tallusti rantaviivaa pitkin.)

Bussimatka kohti viimeistä keikkaa sujui hauskoissa merkeissä, kun pojat salakuvasivat nukkuvia tyttöjä (nukkumisasennot ja ilmeet oli pakko ikuistaa). Auringonotto ja uiminen oli väsyttävää puuhaa, joten pienet unet ennen keikkaa oli tarpeen. Saavuttuamme keikkapaikalle saimme kuulla yllättävän uutisen että pitäisi viimeisen kerran piti tanssia aloitus ja lopetustanssit (tanssiliikkeet ja musiikki eivät olleet helpoimmasta päästä). Suurempi yllätys oli kuitekin, kun oppaamme Kyana antoi meille lahjat (tytöille kukat ja pojille pinssit). Vilmalla riitti paniikkia, koska hän oli unohtanut fereesin hotellille, joten Mariamme lähti viemään häntä autolla sinne (ruuhka yllätti) ja saapuminen takaisin keikkapaikalle oli puoli tuntia ennen aloitusta. 

Keikkamme meni hyvin ja yleisö tykkäsi todella paljon. Koska päivä oli festarin viimeinen, alkoi järjetön kuvien ottaminen muiden ryhmien ja yksittäisten ihmisten kanssa. Aikaa kului todella paljon (tuntui että melkein tunti hymyiltiin koska poskipäät olivat sen jälkeen kipeinä). Suloisin hetki koettiin, kun Karkki sai meksikolaiselta pojalta lahjaksi hatun kera suukon poskelle. 

Hyvillä mielin pääsimme syömään ruokaa, mutta pettymykseksi saimme vain pelkkää riisiä, koska ruoka loppui kesken. Meille kuitenkin tilattiin lisää ruokaa ja saimme nauttia herkullisista meloneista sekä juustoista. 

Mexiko

 Argenttiina

 Guam

 Meidän jenkki ystävämme hotellilta

 Costa Rica

 Arturo ja tytöt

Mahat täysinä siirryimme bussille joka vei meidät hotellille. Odotimme innolla tulevaa illanviettoa, jossa saisimme tutustua lisään muiden maiden tanssijoihin. Odotuksemme olivat korkealla mutta päädyimme pieneen paikkaan jossa yhdistyivät Lappeenrannan Giggling Marlin ja Toteemi :D Emme kuitenkaan pelästyneet kuoliaaksi paikasta, vaan tanssimme ja juttelimme uusien ystäviemme kanssa. Olimme kuitenkin niin väsyneitä rankan päivän vuoksi, ja siksi lähdimme hyvissä ajoin pois mäkkärin kautta hotellille nukkumaan. 

Tapahtumarikkaan päivän teille kirjasivat Julia ja Rasmus 

Perjantai 7.12.

Hei näytä miulle missä siul on rusketusraidat!

Aamu alkoi edellisiä aamuja pirteämmin, sillä aamupalalla täytyi olla vasta kello kahdeksan. Ruokalistalle ei ollut ilmestynyt uusia makuja vaan saimme ja söimme jo perinteeksi muodostuneet aamupullamme. Jaksoimme olla myös sosiaalisia ja tutustuimme yhteen Mexicon ryhmän tanssijaan. Keskustellessamme suomeksi Emma käänsi keskustelua Texmexille englanniksi, mutta tavanomaisesti jutut olivat välillä niin hölmöjä, ettei kaikkea voinut edes kääntää. Syötyämme aamupalan kipitimme pikavauhtia huoneisiin vaihtamaan uikkareita päälle, sillä nyt oli vihdoin aika mennä RANNALLE!

Tehokkaan rasvauksen jälkeen pojat ja Sonja jäivät hotellin uima-altaalle ja muut tytöt suuntasivat rannalle. Rannalla makoilun ja uimisen lisäksi pojat ja osa tytöistä innostuivat polkuautoilemaan meressä.

Kun viimeisetkin rantaleijonat siirtyivät altaalle, oli pojilla jo käynnissä sukelluskilpailut. Tytöt haastoivat poikia vielä lisää kun asetuimme jonoksi ja poikien täytyi sukeltaa meidän jalkojen välistä. Tämän jälkeen innostuimme vielä tanssimaan uima-altaan keskellä olevalla saarella ja ohjelmistoksi valikoitui mikäpä muukaan kuin Järvellä ja Remunen. Vaatteiden vähennys ei valitettavasti ollut mahdollista, sillä bikinit ja uimahousut olivat enää ainoat mitä oli päällä. Altaalla oli myös muiden maiden ryhmiä, ja pääsimme myös ottamaan yhteiskuvia heidän kanssaan.

Kuvailujen jälkeen oli aika lähteä sisälle valmistautumaan päivän keikkoja varten. Vaikka aikaa oli tunti, tajusimme yhtäkkiä, että nyt on lähdettävä ja puolilta tytöistä puuttui vielä letit ja meikit. Onneksemme kuitenkin tavalliseen tapaan saimme odotella hotellin aulassa muita ryhmiä ja kerkesimme letittää loputkin tytöt. Ennen bussin saapumista saimme lounaan hotellin aulassa. Lounas aiheutti kiivasta keskustelua sillä epäselvää oli sisälsikö se riisin ja nuudelin lisäksi kanaa, kalkkunaa vai possua. Ravitsevan ruuan jälkeen hyppäsimme bussiin ja lähdimme kohti museota. Museolla meille kerrottiin että vuorossa olisi vapaa-aikaa kunnes uusi ohje tavoitti meidät ja saimmekin "hirveällä kiireellä" ravata kohti Chamoro Villagea, jossa meille paljastui, että siellä meitä odottikin Workshop.

Ensimmäisenä työpajana oli vuorossa käsityöpaja, jossa opettelimme tekemään palmunlehdistä ruusuja, matoja ja katkarapuja. Jopa ryhmän käsityöeksperteillä Sannilla ja Sonjalla oli haastetta kerrakseen, eli mistään erityisen helposta askartelusta ei ollut kyse. Kuitenkin oppaamme Jooseppi loisti taidoillaan ja auttoi meitä vääntelemään ja kääntelemään palmunlehtiä. Myös meidän ensimmäinen opettaja luovutti opettamisen suhteen ja saimme uuden opettajan ja vahdoimme ruusujen taittelun matoihin. Saimme kuitenkin taiteltua valmiiksi matoja ja kukkia sekä osa sai matkamuistoksia opettajien tekemät ruusut.

Museolle takaisin kävelemisen jälkeen vuorossa oli tanssipaja, jossa opetimme seniä ja huutokatrillia. Pajan suosio ei ollut päätä huimaava, sillä osallistujia oli vähemmän kuin meitä. Kuitenkin taas tähtioppilaanaa läsnäolollaan meidät hurmasi ihana oppaamme Jooseppi. Opetuksen jälkeen oli taas valopalan vuoro ja ruokalistalla tällä kertaa oli sipsejä ja uutena lisäyksenä myös pillimehua.

Valopalan jälkeen ajattelimme mennä ottamaan vielä parit kuvat GUAM-kyltille kunnes oppaamme tuli sanomaan, että lähdemme nyt. Kavuttuamme bussiin vaihteeksi odottelimme kunnes meille tultiin kertomaan, että olimme väärässä bussissa. Nappasimme kimpsut ja kampsut kainaloon ja vaihdoimme bussia, jossa taas odottelimme. Odotukselle löytyi kuitenkin syy, kun oppaamme Neitsykkäinen tuli iso Subway-laatikko sylissä ja saimme valopalaan lisäystä. Tämän jälkeen matka hotellille sai vihdoin alkaa.

Hotellilla aikaa ei ollut rutkasti ja pikaisesti vaihdoimme ferret ja ryssät päälle, siirtolaishameet kainaloon ja laskeuduimme hissillä hotellin aulaan, jossa meillä oli vuorossa keikka. Pukuhuoneemme oli hiukan eksoottinen, sillä omaa rauhaa ei ollut vaan puvut vaihdettiin hotellin terassilla. Keikka meni hyvin ja yleisö oli liekeissä. Saimme upeat aplodit ja jopa hotellin johtaja kävi kehumassa meitä. Äänentoistoa ei ollut taaskaan mietitty, mutta onneksi mukana oli Emman kone ja saatiin musiikit toimimaan. Keikan jälkeen osa sai vaihtaa siviilit päälle ja osa valmistautui vielä pikaisesti päivän viimeistä esiintymistä varten.


Otimme taas suunnaksi Museon. Siellä oli Christmas Event, jossa jokainen maa sai esittää jonkun oman settinsä. Meillä se oli neljän parin Repolaisen katrilli. Esitysten jälkeen saimme kiitosta yleisöltä ja vihdoin ruokaa! Tällä kertaa ruuaksi ei ollutkaan riisiä tai nuudelia eikä edes kanaa vaan SPAGETTIA JA JAUHELIHAKASTIKETTA! NAM! Keikkailun ja ruokailun jälkeen siirryimme takaisin hotellille. Pidimme vielä perinteisen käytäväpalaverin, johon liittyi mukaan myös Jenkkiystävämme, joka on joka ilta kulkenut ohitsemme, kun olemme käyneet seuraavan päivän ohjelmaa läpi. Hän on myös istunut kanssamme alas ja kuunnellut aikataulumme läpi. Pikapalaverin jälkeen huoneiden ovet sulkeutuivat, ja oli taas aika sulkea verhot myös paratiisissa.

Terkuin Iida ja Emma

Torstai 6.12. itsenäisyyspäivä Guamilla

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi!

Itsenäisyyspäivän aamu alkoi meillä taas aikaisin klo 6 aamupalalla. Aamupalalla oli tarjolla jo meille tuttuja ruokia, mutta kaikkien ihastukseksi meitä odotti siellä myös mansikoita. Kaikki saivat jopa mehua!

Karjalaisten tahti oli taas nopea ja olimme valmiina ala-aulassa jo ennen muita. Hotellilta siirryttiin konserttipaikkana toimivalle yliopistolle. Viimeinkin kauan odotetut Argentiina ja Filippiinit saapuivat festivaaleille ja saimmekin nähdä heidän upeaa tanssiaan aamupäivän konsertissa. Omalta osaltamme keikka meni nappiin ja Siirtolaisten humoristiset kohdat upposivat koko yleisöön. 1/3 tämän päivän keikoista heitetty.

Heti keikan jälkeen, kun kaikkien vatsa jo kurni, käteen annettiin mäkkärin hampparit. Suurina mäkkäriruoan faneina koimme syvän pettymyksen kun hampparit olivat aamupalalistalta ja makuelämys ei ollut mieluinen. Nälkä jäi murisemaan vatsaan. Tästä selvittyämme siirryimme yleisiin tiloihin ja kamerat alkoivat laulaa kun ihan pienet lapset ja vanhuksetkin halusivat kuvia meidän eksoottisten blondien kanssa (kun me kaikkihan tosiaan olemme blondeja). Aina joku uusi lapsi istahti syliin ja pian olimmekin ihan sekaisin lapsien määrästä.

Melkoisen kuvaussession jälkeen lähdimme kohti Guamin First Ladyn kotia. Ajoimme kohti kukkulaa ylöspäin ja huipulla oli iso, kaunis valkoinen talo. Astuimme sisälle taloon isoon saliin jonka ikkunoista avautui todella upea näkymä merelle. Siellä Merja halusi tietysti ottaa miljoona kuvaa meistä kauniissa maisemassa. Kuvaaminen tai oikeastaan kuvassa oleminen olikin odotettua haasteellisempaa kun aurinko paistoi suoraan silmiin ja auringonvalo sai essut ja paidat hohtamaan. Ei tainnut tulla yhtään hyvää kuvaa, vaan kaikissa irvistämme hymyn tapaista ilmettä tai silmät vuotavat. Kuvien oton välissä pysähdyimme hetkeksi laulamaan yhdessä Maamme-laulun itsenäisyyspäivän kunniaksi.

Pian oppaamme kutsuivat meidät takaisin sisälle sillä First Lady oli saapunut paikalle. Yllätykseksemme myös paikalla oli Guamin kuvernööri. Mietimmekin, että osaammeko olla näin virallisia? Onneksemme kuvernööri oli huumorintajuinen ja letkeä mies. Seuraavaksi meitä odotti toinen mieltämme lämmittävä asia, kun saimme kuulla, että meille tarjotaan ruokaa! JES! Hyvän ruoan ystävinä ja mahat muristen suuntasimme buffetpöytään, jossa tarjottiin karjalanpaistin makuista lihaa sekä kinkkua, joka kovasti muistutti joulukinkkua. Saimme myös ensimmäistä kertaa täällä SALAATTIA. Nam! Tuli ihan koti mieleen. Ruokailun jälkeen oli lahjojen vaihdon aika. Jokainen maa vei kuvernöörille ja hänen vaimolleen lahjan omasta maasta ja me saimme heiltä lahjaksi lasitaulun Guamin vaakunalla varustettuna. Kun lahjat olivat jaettu, oli taas keikkojen aika. Näimme taas hienoa tanssia, mutta mieleenpainuvin oli ehdottomasti kahden argentiinalaisparin tanssi, jonka uskomme olleen puhtaasti improvisaatiota. Meistä neljä paria kävi vetämässä yhden meidän lempi keikkabiisin, Priäzän. Keikka oli vauhdikas vaikkakin välillä menoa hidasti melkoisen tahmea lattia. Pyörähdykset välillä tyssähtivät, mutta pitoa ainakin oli :D 2/3 keikoista done!
Ja yllätys, taas oli valokuvien aika. Tällä kertaa mukana olivat kaikki festivaalin ryhmät, ryhmien johtajat sekä first lady kuvernöörin kanssa. Myöhemmin talon edustalla otettiin kuvia myös uusien ystäviemme, meksikolaisten ja costa ricalaisten kanssa. Jokoha alkais kuvii olee riittävästi...?

Ainutkertaisen kokemuksen First Ladyn edustuskotona jälkeen suuntasimme kohti päivän viimeistä keikkapaikkaa, Micronesian Mallia. Luvassa oli ennen keikkaa shoppailua kansallispuvut päällä, mutta shoppailuinto hävisi nopeasti kun huomasimme hintalaput eikä kaupoissakaan ollut kehumista. "Ei tarvii tulla tänne enää uudestaan." Mieltä nostatti ihmisten ihastelu kävellessämme käytävillä kansallispuvuissa. Monet tulivat kehumaan pukujen värejä ja tiukkoja lettejä. Muutamilta meistä tultiinkin kysymään olemmeko sinkkuja :D "Eeeeeeeeiiii...".
Sitten olikin vihdoin päivän viimeisen keikan aika. Päätimme esittää Nopsan sekä Talvivalssin ja talvinen olo tulikin kun keikkapaikan vieressä oli kunnon joulumaa. Aidatun alueen sisällä oli junarata, joka kiersi suuren valoshowta pitävän joulukuusen. Luntakin saatiin, vaikka se osottautuikin olevan vain vaahtoa:( Keikan alkua odotellessa ihastelimme valoshowta ja jammailimme joulubiisien tahtiin. Keikan alussa törmäsimme yllättäen teknisiin ongelmiin, kun musiikki ei meinannut lähteä soimaan. Lopulta kuitenkin musiikki lähti käyntiin ja annoimme kaikkemme päivän vikalle keikalle. 3/3 keikkaa vihdoin heitetty! Fiilistelimme hyvin vedettyä keikkaa käytävällä, joka päättyi hämmästelyyn kun meille kerrottiin, että aloitimme keikan liian aikaisin. Ilmeisesti guamilaisen ryhmän olisi pitänyt olla ennen meitä, mutta me karjalaiset olemme tottuneet niin ripeään tahtiin, että keulimiseksi meni.

Keikkapaikalta lähdimme hotellille vaihtamaan vaatteita illan ruokailua varten. Meille oltiin varattu buffetista pöytä ja bussi toikin meidät Hilton-hotellille. Tämä oli juuri sopiva paikka syödä itsenäisyyspäiväillallinen. Kanssaolijoita saattoi hieman ihmetyttää meidän hääräilymme buffet-pöytien ääressä. Herkkua oli monenlaista ja tietenkin piti käydä santsaamassa. Ruokailun vallitessa teemme yleensä tärkeitä päätöksiä ja tämän illan päätös oli antaa kesäksi vuokralle yksi kesäkolli. Jos olet kiinnostunut ota yhteyttä meihin;) HUOM! Maksu käteisellä eikä palautusoikeutta enne syyskuun alkua.
Mahat olivat täynnä ja itsenäisyyspäivän kruunasi maljannosto rannalla Suomen lippu liehuen. Lauloimme vielä Maamme laulun lipun liehuessa ja pohtien kuinka hienoa on olla suomalainen sekä mietimme kaikkia niitä asioita, joita suomalaiset ovat kokeneet itsenäisyydestä taistellessa. Istuimme vielä hetken rannalla laulellen suomalaisia kansanlauluja merta katsellen ennen nukkumaan menoa. Näin tällä kertaa tuli vietettyä itsenäisyyspäivää vähän eksoottisemmassa paikassa.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille,
toivoo Olga ja Karkki

Keskiviikko 5.12.2018 Festareiden korkkaus

Keskiviikko aamu valkeni aivan liian aikaisin, kun herätys kello pirahti 5.40 ja aamupala kutsui jo kello 6.00. Reippaana olimme pakanneet kaikki päivän tavarat mukaan, koska tiedossa oli pitkä päivä. Saapuessamme nälkäisenä aamupalalle oli vastassa kuitenkin hämmästelevä Costa Rica, joka ei ollut vielä päässy aamupalalle. Hetken kuluttua selvisi, että hotellin kanssa oli tapahtunut väärinymmärrys ja he olivat tarjoamassa meille aamupalaa vastaa 7.00, vaikka meidän kyydin harjoituksiin olisi pitänyt lähteä jo kello 6.30. Muutaman puhelun jälkeen hotelli järjesti meille aamupalaa, joka oli hyvin samanlainen kuin edellisenäkin aamuna, paitsi nyt puuttui tuoremehu, leipä sekä voi. Matkaan päästiin reilu puoli tuntia myöhässä ja suuntana oli Guamin yliopisto, jonne menimme harjoittelemaan aloitus- ja lopetusseremonioita. Sali oli valtava ja sinne mahtuu parhaillaan jopa 3000 katsojaa. Sillä aikaa, kun neljä paria harjoitteli, valmistautuivat muut tytöt päivän keikkaan.

Meidän aamupäivän keikka oli koululaiskonsertti guamilaisille lapsille, joita oli saapunut runsain joukoin. Lapset olivat varsin hullaantuneita meistä ja halusivat konsertin jälkeen paljon yhteiskuvia kanssamme, sekä riemastuivat suuresti, kun heitimme ylävitosia heille. Tunsimme itsemme aivan julkkiksiksi! Jopa ohiajava auto pysähtyi valokuvaamaan meitä, kun otimme yhteiskuvia ulkona. Ehdimme hieman nauttimaan muiden maiden esityksistä samalla, kun odotimme omaa vuoroamme. Odotamme innolla, mitä Argentiina ja Filippiinit tuovat vielä tullessaan, kun he saapuvat festivaaleille. Konsertin jälkeen nälkä kurni jo vatsassa, mutta onneksi tuttu ja turvallinen riisi ja uppopaistettukana, sekä nuudeli tulivat viemään nälkämme pois.

Seuraavaksi siirryimme museoon pitämään ensimmäistä tanssipajaa guamilaisille. Ohjeena oli ensin, että pidämme 20 min opetustuokion, joka muuttuikin yhtäkkiä tunnin opetustuokioksi. Kuitenkin pienen venkslaamisen jälkeen opetimme noin kaksikymmentä minuuttia, jonka jälkeen guamilaiset opettivatkin meille omia tanssejaan ja liikkeitään. Opetimme perinteitä kunnioittaen pukkileikin ja senin. Guamilaiset opettivat meille ensin heidän tanssinsa perus askeleita, jonka jälkeen pääsimme opettelemaan kokonaisen tanssin. Etenkin tytöt olivat aivan liekeissä opetuksesta!

Huomasimme, että meidän oppaamme Joseph eli Jooseppi oli jo aivan sulautunut meidän ryhmään. Pojista on tullut hänen ykkös häröilykavereita ja uskaltaa hän jo myös tyttöjäkin narrata. Samoin myös Jooseppi suoritti Merjan antaman tehtävän selvittää ketkä ovat Skyttiä tässä ryhmässä. Vekkuli Jooseppi yritti kuitenkin huijata ja kyseli meiltä vinkkejä sekä katsoi festaripasseistamme sukunimiä.

Opetuksen jälkeen pääsimme kiertämään itse museota, jonka läpi oppaamme olisi halunnut meidät juoksuttaa. Museo oli kerrassan upea ja siellä näimme muun muassa Guamin syntytarinan. Kun olimme kiertäneet museon pääsimme ottamaan kuvia odotetun Guam kyltin luokse. Kuvia räpsittiin vaikka millaisia ja otimme myös ison ryhmä kuvan Costa Riscalaisten ja Meksikolaisten kanssa. Kuvaustuokion jälkeen pääsimme taas jatkamaan jatkaamme. 

Suuntasimme seuraavaksi kohti lähistöllä olevaan ostoskeskusta, jossa meidän tehtävänä oli kuluttaa aikaa. Noh sehän luonnistui meiltä oikein hyvin. Aikaa oli melkeimpä liian vähän. Kiertelimme ja katselimme kauppoja, mutta emme kuitenkaan saaneet rahojamme tuhlattua valikoiman ollessa suppea. Osa meistä löysi paikallisen Starbucksin ja osti perinteisesti juomat matkaan mukaan.

Jottei tapahtumia olisi päivälle ollut liikaa, niin seuraava etappimme oli Chamorro Village Night Market, jossa eri maat opettivat yleisölle omia tanssejaan. Odottaessamme omaan opetusvuoroamme virittivät Costa Ricalaiset meidät svengaamaan latinotunnelmaan. Tytöt saivat ainakin hyvät alkuhiet päälle enne omaan vuoroan. Kun oma vuoromme koitti opetimme jälleen kerran seniä ja yllätykseksi osallistujat olivat hyvin taitavia ja innokkaita. Opetustuokion jälkeen lähdimme metsästämään ruokaa ilmaiskupongeillamme ja etsimään tuliaisia. Market osottautuikin jättimäiseksi ja hyvä ettemme eksyneet väen paljouteen.

Pitkän 16 tuntisen päivän jälkeen palasimme hotellille uupuneina, mutta onnellisina. Päivä oli kerrassaan antoisa. Pidimme taas joka iltaisen palaverin hotellin käytävällä ja meidän jenkki ystävämme sattui kulkemaan ohitsemme ja liityyi hetkeksi seuraamme. Vaihdoimme kuulumisia ja sovimme tapaamisen seuraavalle päivälle. Heitimme vielä lopuksi hänelle, että "nähdään sitten aamulla kello 6.00 aamiaisella". Jää arvoitukseksi, saapuuko hän paikalle. Palaverin jälkeen pakkasimme tavarat kiireen vilkkaan seuraavaa päivää varten ja sujahdimme peittojen alle. 

Rilluma rei, blogi sanoo heihei!

- Birgitta & Sonja

Tiistai 4.12. Taikatiistai

Simsalabim ja vieläkin kaikki hengissä. Aamulla herättiin 7 aikoihin ja riennettiin aamupalalle hyvissä ajoin. Heitimme huulta matkalla aamupalalle, että meille käy varmaan samalla tavalla kuin Bulgariassa ja vitsi meinasi kosahtaa omaan nilkkaan kun meidät ohjattiin edellä mainitun reissun tavoin erilliseen huoneeseen ruokailemaan. Aamupala ei ollut kovinkaan runsas, mutta onneksi parempi kuin edellisellä ulkomaan reissulla. Tarjolla oli onneksemme tuoretta ananasta ja erilaisia meloneja. Muutoin aamupala koostui lähinnä pienestä pullasämpylästä ja amerikkalaistyylisistä leivoksista. Aamupalan jälkeen ihasteltiin upeita maisemia parvekkeelta. Kävimme myös  abc-myymälässä josta tuli heti kaikkien suosikki vaikka rahoja ei päästykään vielä tuhlaamaan.

Aamupalan jälkeen saimme vielä hetken huilitauon ennen päivän askareita, joka oli erittäin tarpeellinen, väsymys painoi vielä aika lailla. Emmalle napsahti aamulla edustus nakki ja hän pääsi paikalliseen TV:haastatteluun kertomaan Suomesta. Aamu ei lopulta mennytkään niin kuin olimme luulleet, yllättäen saimme tiedon että bussissa tulisi olla puolessa tunnissa. Noooh tästähän alkoi tyttöjen paniikki sekoiluhetki ja yhtäkkiä olikin taas täysi härdelli päällä. Kun tytöt ressasivat mitä pakata ja ottaa mukaan 30 minuutissa, pojat käyttivät 20 minuuttia itsensä viihdyttämiseen. Suurimmaksi huviksi muodostui wc:pönttö joka osasi ampua vettä sinne.. :D

Abragadabra yhtäkkiä olimmekin samassa hotellin aulassa Costa Rican ja Mexicon kanssa. Aikaisempi sekoilu olikin lopulta turhaa ja pääsimme tapaamaan vanhaa ystäväämme Odotusta. Kaikkien yllätykseksi olimmekin tapaamispaikassamme tunnin liian aikaisessa. Noh tämä ei meitä haitannut sillä pääsimme nauttimaan ja tutustumaan Sheraton Hotellin upeaan ympäristöön.Lounas syötiin hotellilla dogipackeista. Tarjolla oli uppopaistettua kanaa ja kalaa, punaista riisiä sekä nuudeleita ja kasviksia. Lounas koettiin erittäin positiivisena yllätyksenä. Tässä teille kuva lounaasta. 

Hokkuspokkus ja Ossilla ja Olgalla oli puvut niskassa. He pääsivät hikoilemaan Guamin kuumaan ilmastoon, kun muut nauttivat ohuista vaatteistaan. Vastassa oli taas lisää odottelua kun pressitilaisuuden alkuun oli vielä aikaa. Käytimme kuitenkin ajan hyödyksi ja katsoimme paikat illan puolen tunnin keikkaa varten. Loppuajan hauskat jutut lensivät ja lopulta olikin lehdistötilaisuuden aika. Merja ja Emma pääsivät taas edustushommiin ja myöhemmin myös Olgan ja Ossin hikoilu palkittiin kun he antoivat kuvausryhmälle näytteen mitä seuraavina päivinä on luvassa. ;)

Sesam aukene ja paikallisen yliopiston teatterilava oli jalkojemme alla. Aikataulut olivat yllätys yllätys taas muuttuneet. Tämä ei kuitenkaan meitä hetkauttanut kun osasimme käyttää ajan hyödyksi ja valmistauduimme omaan vuoroomme ulkona. Pojat tarjosivat Karkille ensin kaksi ja sitten viisi dollaria pylväässä lymyilevän suuren sirkan syömisestä. Sanni tähän totesi että kyllä tuo satasella menisi alas. Pojat alkoivat heti kaivella rahojaan, mutta  lounas painoi kuitenkin vielä liikaa mahassa. Soundi ei sujunut ihan ongelmitta kun musiikit sekoilivat. Kaikkeen kuitenkin oli jo keretty tottua joten ei kun vaan rauhassa uusiksi säätämään. Vielä lopuksi heitimme puvut niskaan ja riensimme keikallemme takaisin Sheraton hotellille.

Muutaman kilometrin matka kesti ja kesti kun kuskimme ei ollut ihan kartalla mihin olemme menossa. Harhailu oli osalle tuskallisempaa sillä he istuivat jo valmiiksi jalat ristissä. Onneksi helpotusta oli kohta luvassa. Matkalla näimme myös ensimmäisen outletkylän ja siinä kohtaa kaikki hyvästelivät jo valmiiksi rahansa. Melkein hyppäsimme bussin hätäulosikkunoista pihalle kun näimme mitä kaikkia liikkeitä kylässä oli. Meitä kuitenkin lohdutti ajatus että myöhemmin pääsisimme vaeltelemaan tähän taivaaseen. Karkki kerkesi bussimatkan aikana vielä yhden pilan kohteeksi, kun Ville lempeästi (tai ehkä vähän rohkeammin) ohjasi Karkin käden yhden festivaalin oppaan takamukselle. Opas taisi olla Karkkia hämmentyneenpi eikä uskaltanut katsoa mitä juuri tapahtui. 

Vihdoin pääsimme takaisin Sheraton hotellille jossa vielä söimme valopalan (light snack) ennen keikkaa. Keikkapaikkamme oli totuttua hulppeampi kun meitä ympäröi suihkulähteet, palmut ja altaat. Taustalla kohisi myös vesiputous.

Ensimmäinen keikkamme Guamilla veti jalat alta kun saimme kokea minkälaista on tanssia tuskallisessa helteessä. Asiaa ei auttanut keikan pituus (30 min) tai juomataukojen puuttuminen. Selvisimme kuitenkin keikastamme kunnialla ja kymmenien yhteiskuvien jälkeen pääsimme lähtemään takaisin omalle hotellillemme. Siellä heitimme nopeasti pukumme kuivumaan, vaikka tässä kosteudessa minkään kuivaksi saaminen on varmasti mahdotonta. Illan päätteksi suuntasimme vielä illalliselle. 

Illalliseksi oli ribsejä ja mitä muutakaan kuin riisiä. Päätimme että menemme yhdessä nauttimaan ruokamme rannalle parinkymmenen metrin päähän hotellin aulasta. Parempaa paikkaa illalliselle olisi saanut hakea kun lämmin merituuli puhalsi ja kirkas tähtitaivas kimmelsi yllämme. Toisten vielä viimeistellessä ruokaansa oma taiteilijamme Rasmus veisti meille hiekkataideteoksen rantaan.





Pojille jäi vielä hieman nälkä joten he suuntasivat mäkkäriin tyttöjen jäädessä vielä rantaan. Kello alkoi näyttämään aatutilulla joten oli aika pitää iltapalaveri hotellin käytävässä ja suunnata sitten kohti Nukkumatin Höyhensaaria. Iltapalaverimme paikka hämmästytti monia hotellin asukkaita ja eräs amerikkalainen mies liittyi seuraamme. Valitettavasti häneltä ei löytynyt tiimivaatteita eikä kansallispukua, joten jouduimme toivottamaan hänelle hyvää yötä. Samaa toivotamme nyt teille!

Tilulilulii nyt silmät kii,

Sanni ja Ville

Ensimmäinen reissupäivä ja saapuminen GUAMILLE!

Vihdoinkin koitti se hetki, kun lähdimme kello kymmenen Lappeenrannan tutulta parkkipaikalta kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa. Ennen lähtöä tarkistimme vielä, että kaikilta löytyy passit sekä puukot matkasta. Saattojoukkojen kyynelten ja halausten voimin suuntasimme ajatuksemme lumisateen seasta jo toiselle puolelle maapalloa.

Edellisestä kerrasta viisastuneina olimme ajoissa lentoasemalla! Vilma ja Emma kävivät kyselemässä itselleen jatkolentojen lippuja lentokentän tiskiltä, koska niitä ei jostain syystä aiemmin annettu kun teimme lähtötarkastuksen porukalla netin kautta. Liput löytyivät ja pääsimme kaikki perheenä family gaten turvatarkastuksesta läpi. Etsimme oikean lähtöportin ja siinä kohdassa totesimme, että aikaa koneen lähtöönhän oli vielä useampi tunti. Nälkäisimmät lähtivät ruokapaikkoja kohti. Starbucks oli jälleen suosittu Caramel Frappucinoineen. Odottaessamme koneeseen pääsyä, eräs vastapäätä istunut japanilainen pappa piirsi Birrestä ja Anskusta hienon piirroksen!

Koneessa odotti iloinen yllätys ja tyhjää tilaa löytyi ympäriltä paljon eli jokaiselle riitti oma penkkirivi nukkumista varten. Ruoan saapuessa pääsimme ensimmäistä kertaa kaikki virallisesti skoolaamaan matkan kunniaksi, sillä jopa kuopuksemme Karkki sai tällä kertaa osallistua skoolaukseen. Leffatarjonta oli huima, mutta nukkuakin piti. Pienet ilmatöyssyt hieman häiritsivät unia, muuten yö sujui loistavasti elokuvien ja torkkumisen parissa. Aamulla auringonnousu tervehti meitä herätessämme ja samalla tarjoiltiinkin aamupala. Finskin henkilökunta oli todella ystävällistä koko lennon ajan. Laskeutumisen aikana katselimme Japanin säntillisiä neliönmuotoisia peltoja ja alkavaa ruskaa.

Kentällä lähdimme seuraamaan international transfer -kylttejä jatkolentoa kohti. Matkan varrella vastaan tulikin vielä yllätysturvatarkastus ja taas piti kaivaa laukuista minigrip-pussit ja elektroniikat esiin. Sonjan laukkua hiulattiin moneen kertaan läpivalaisusta aina vain uusien vesipullojen löytyessä laukun uumenista. Seuraava portti oli kyllä helppo löytää, mutta kävelymatkaa oli varmasti lähemmäs kilometri yhtä ja samaa käytävää pitkin. Majoittauduimme miljoonien laukkujemme kanssa portin viereen ja osa suuntasi heti vessaan. Kertomukset vessasta olivat niin hämmentävät, että loputkin lähtivät tätä ihmettä testaamaan. Vessoissa oli siis erinäisiä toimintoja esimerkiksi "musiikkinappula" eli taustalorina.

Portin auetessa selvisi japanilaisten olevan vieläkin kovempia jonottajia kuin suomalaiset vaikkei tarjolla ollut edes ilmaisia ämpäreitä. Jonotuksen päätteeksi Vilma ja Emma valikoitiin vielä satunnaistarkastukseen ennen koneeseen pääsyä. Lennon aikana saimme hieman erilaisen ruokakokemuksen nimittäin lentokoneruoan japanilaisittain. Kanssamatkustajat hallitsivat puikoilla syömisen, mutta meidän onneksemme mukana tulivat myös tavalliset haarukat. Vinkkiä katsoimme tosin ympäriltä siitä, miten uudenlaisia ruokia kuului syödä. Pientä säätöä aiheuttivat myös tullilaput, jotka lennon aikana oli tarkoitus täyttää, mutta lentoyhtiö ei selkeästi ollut varautunut suomalaiseen kansantanssiryhmään ja englanninkieliset laput loppuivat kesken.

Laskeutuessamme innokkaat kiljahdukset täyttivät koneen, sillä ikkunasta näkyi palmuja! Hieman taas kentän puolella jännitti, kun piti selvitä passintarkastuksista ja tullikyselyistä läpi, mutta virkailijat juttelivat meille mukavia.

Kun pääsimme viranomaisista ohi meitä oli vastassa ihanat festarioppaamme. Saimme heti kättelyssä kaulaamme upeat simpukkaleit ja tervehdykset olivat iloisia. Hafa adai!

Yhden kilometrin bussimatkan hotelille kesti kauan, sillä Guamin 48 km pitkällä ja 14 km leveällä saarella oli ilmeisesti neljän ruuhka. Bussimatkalla oli aikaa ihmetellä kadonnutta kännykkäverkkoa, koska tasan kolmella meistä sellainen löytyi.

Päämäärä eli hotellimme osoittautui vieläkin hienommaksi kuin olimme kuvitelleet. Huoneet löytyivät nopeasti ja jokainen huonekunta sai kaksi konttia... vettä. Oppaat esittelivät meille hieman hotellia ja sen yhteydessä olevaa kauppakeskusta, josta bongasimme monia mahdollisia ruokapaikkoja. Saimme myös ensikosketuksen allasalueeseen ja rantaan, eikä sen jälkeen enää muuhun voinutkaan keskittyä. Kävimme siis vaihtamassa uimapuvut päälle ja juoksimme mereen! Kyllä siinä kohtaa lämmöllä muistelimme kaikkea sitä talkootyön määrää joka marjametsässä, torilla ja kynttiläpajassa tuli vietettyä. On tämä ehdottomasti sen arvoista!

Pikaisen vaatteiden vaihdon jälkeen suuntasimme syömään burgereita esittelykierroksella nähtyyn ravintolaan. Ruokia maksaessa opimme seuraavaa reissua varten, että satasen seteleillä ei tee yhtään mitään. Vaihtorahat nimittäin loppuivat kesken.

Ohjeistuksen jälkeen pääsimmekin sitten jo nukkumaan. Tai niin luulimme. Yhdessä huoneessa vessanpönttö päätti täyttää itsensä piripintaan asti eikä suostunut enää tyhjentymään. Hämmästelyn jälkeen hälytimme respasta meille apua, mutta ennen kuin huoltomies ehti paikalle oli pönttö jo tyhjentänyt itsensä.

Matkapäivien kuulumiset teille kirjasivat Vilma & Paula